Santiago uudemman kerran

Aamut ovat olleet kylmiä. Tänäänkin mittari kävi laakson pohjissa miinuksen puolella. Ei hätää, käsineet käteen ja pitkähihaista ylle. Päivällä oltiin jo hellelukemissa.

Tie kutsui viimeisen päivän vaellukseen. Ajatukset tuovat iloa; viimeinen päivä, Santiago, ehkä tuttujen tapaamisia, ajatus kävi myös lapsenlapsissa ja sekin tuotti iloa. Heidän tapaamisensa on lähempänä, vaikka en tiedäkään milloin näen heitä. Siis saatoin lähestyä Santiagoa onsitosiinin virratessa.

Katedraali oli taas täynnä. Portosta lähteneet ja eilen Santiagoon saapuneet suomalaiset mainittiin. Kuulin sivukorvalla puhuttavan suomea. Ryhmän koko oli tällä hetkellä 19. Siis meitä suomalaisia oli aika paljon yhtä aikaa messussa. Juhlallisella mielellä yhdyin lauluun Laudate Dominum, laudate Dominum, omnes ge tes, halleluja. Latinassa löytyi yhteinen kieli. Sitä oli myös gloriassa ja kyrie eleisonissa.

Botafumeiro ei heilunut tänään. Oli arkipäivä, eikä kukaan eikä mikään ryhmä ollut maksanut 250 €, jotta botafumeiro lähtisi liikkeelle.

Tuttujakin tapasimme; itävaltalaisen pariskunnan, italialaiset mohikaanit, joille veimme kameran linssin suojuksen pari viikkoa sitten ja yllätys yllätys yllätys; pisimmät matkaystävämme argentiinalaisen ja italialaisen vaeltajan.

Aamupalaksi sämpylää, kahvia ja kaakaota 4,40 €, por favor. Hyvästit Espanjan halvat kahvit!

Tämä päivä oli pinchojen juhlapäivä. Löysin jopa kaksi hyvää pinchopaikkaa. Olen niin kaivannut matkalla pinchoja, mutta niitä ei ole näkynyt ja kielipuolena en ole osannut pyytää.

Mies on ennakkoluuloinen kaiken uuden ruuan suhteen, siksi hän pitäytyy usein tortillassa (perunamunakas).

Esitelläänpä tässä samalla muutakin ruokaa. Mies söi tuttua filettä usein pääruuaksi, minulla vaihteli kala ja kana.

Uusi tuttavuus oli Ensalada de pollo. Sillä tuli täyteen silloin kun emme löytäneet paikkaa, jossa olisi tarjottu päivän menu.

Mies oli varannut hostellin aseman läheltä, koska aamulla lähdemme aikaisin junalla Madridiin hengailemaan turistina pari päivää. Lento Suomeen on perjantai aamuna. Tämä on yhden tähden hostelli, mutta erinomainen palvelulta ja ystävällisyydeltä ja huolenpidolta. Hinta 35 €. "Mitä haluaisitte juoda?", kysyttiin heti baarissa olevassa receptionissa. Ilmaiseksi tietenkin. Koska emme ole aamiaisen aikaan enää täällä,  saamme picknik pussit mukaamme.

Eteisen kaksi seinää oli täynnä vieraiden kirjoittamia kiitoslappuja. Internetissä hostellin hyvyysarvio oli 8,9 ja Santiagon hotelleista tälle on annettu  5.6 kun maksimi on 6. Siis palvelulla ja ystävällisyydellä ansaitaan enemmän kuin viidellä tähdellä. Paikan nimi on Hostel Abrente, jos joku sattuu tarvitsemaan yöpaikkaa aseman läheltä.

Päivän kukka atsalea, joka täällä kasvaa pensaina ja kotimaassa sitä annettiin vanhoille äideille äitienpäiväkukaksi.

Arvio Camino Inglesistä: hyvin merkitty reitti. Ystävälliset ihmiset baareissa, avuliaat ihmiset teitten varsilla. Vaihtelevat maisemat. Kaksi tiukkaa nousua, mutta ne ovat pieni osa kokonaisuutta. Erinomaiset albergat a' 6 €. Siqueirassa ei ole vielä albergaa. Opaskirjoissa suositellaan Hostal Miras-nimistä paikkaa. Me emme kuitenkaan suosittele muuten kuin hinnan, lakanoiden ja pyyhleen vuoksi. Paikka sijaitsee vilkasliikenteisen kadun varrella, joten korvatulpistakaan ei ollut apua liikenteen melua vaimentamaan. Jopa Mirasin seinällä oli mainos toisesta paikasta. www.siqueirohostal.com. Ingles on hyvä myös ensikertalaisille ja esim. jos joku lapsi tai nuori lähtee mukaan, sillä majapaikkoja on myös noin 15 km välein. Baareja on riittävästi, mutta ne on hyvä tietää etukäteen.

...........

Viineisen camino-illan mietteitä. Viime yönä liikenteen melun keskellä tavoitin ajatuksen; loppu elämäsi aikana pyri tekemään asioita, joilla on merkitystä. Tuo ajatus oli kypsynyt katsellessani ihmisiä caminon varrella. Heissä oli joutilaita, paikalleen jähmettyneitä, päämäärättömänä kulkevia sekä vanhoja että nuoria, heissä oli myös vanhoja, kumaraisia, ryppyiseksi käyneitä, jotka kuokkivat kasvimaata, haravoivat ruohoa tai askartelivat pihamaalla. Heidän olemisessaan näin merkityksen. Työ ei ollut enää suorittamista, mutta elämän sisältö tuli siitä, että voi tehdä jotain millä oli merkitystä.

Juuri ennen lähtöä kustantajalle jättämäni kirjan (Isän kaipuu) ensimmäinen luku oli otsikoitu Elämän kolme kaipuuta  ja ne ovat kaipuu yhteyteen, kaipuu kokea olevansa arvokas ja rakastettu ja kaipuu kokea merkitystä. Viimeksi mainittu avautuu hitaammin esim. kuulijoille kun olen aiheesta puhunut. Kaipuu kokea, että sanoillani, ajatuksillani tai tekemisilläni on merkitystä - tuon kaipuun täyttymys antaa mielekkyyttä elämälle.

Caminoni sijoittuu yhteen elämäni käännekohtaan; eläkkeelle jäämiseen. Mitä teen loppuelämälläni? Olisiko mottoni: Pyrin tekemään asioita, joilla on merkitystä. Muulla ei ole väliä. Merkitystä itselleni, lähimmäisille ja Jumalalle. Luulen, että kahdessa ensimmäisessä toteutuu  myös merkitys Jumalan ajatuksissa.  Lähimmäisille merkityksellisyys laajenee jopa globaaliin ulottuvuuteen.

Siispä peruskysymykseni olkoon, mikä on tärkeää, millä on merkitystä. Siinä ybdistyy myös beeing ja doing. En voi kuvitella pelkkää being olotilaa. Kun doingista karsitaan pois suorittaminen ollaan beeing-doing olotilassa, jossa on merkitystä.

Caminolla on paljon merkityksiä; pysähtymisen mahdollisuus, ajattelemisen tila, hetkessä elämisen opettelu, ihmisten kohtaaminen, ihmettely, tila Jumalan läsnäolossa olemiselle, rutiiniksi muodostunut käveleminen tuo mukanaan myös terveyttä ja kohentunutta kuntoa. Meillä vielä erityismerkitys sillä, että voimme kulkea caminoa kahden.

Kolme merkityksellistä viikkoa. Laskeutuminen camino del vitalle alkaa kolmen päivän siirtymisellä kohti Suomea.

Erityiskiitos jokaiselle, joka on lukenut blogia. Te olette tehneet jakamisen merkitykselliseksi. Kiitos jokaiselle kommentoijalle. Kommentit ovat olleet vastakaiku.