Bruma ja vappupäivä

Yksi päivä voi sisältää monta yllätystä. Ne alkoivat kun astuimme albergan ovesta ja saavuimme Petanzosen Platza de Majorille. Puoli kahdeksan aikaan siellä koottiin myyntipöytiä isolla touhulla. Siis vapputoria. Poissa olivat eiliset moottoripyörät ja Amerikan raudat. Vapputori ei ollut suomalainen krääsätori, vaan sillä myytiin taimia, laatikoittain erilaisia salaatteja, kaaleja, tomattia, isoja nippuja purjon taimia ja muita sipuleita yms., sitten siellä oli vihanneksia, hedelmiä ja vaatekojujakin. Siis tavallinen toripäivä tai markkinat.

Toinen yllätys oli 200 m korkeudessa. Maa oli kuurassa ja lämpömittari näytti + 1.

Pellolla voit nähdä kuuran. Kymmenen maissa kun istuimme auringossa mutustelemassa leipää ja juustoa aamiaiseksi, lämpötila oli jo 24. Kävellessä lämpötila vaihteli 12-18 välillä. Kiipeämisessä auttoi tuuli.

Kolmas yllätys oli siinä, kun olimme varautuneet baarittomaan taipaleeseen, niin puolivälissä olikin vuoden vanha Meson Museo Xente no Camino. Se on erityisen siisti kahvila/ravintola/majoituspaikka. Emäntä puhuu hiukan englantia. Isäntä saksaa. Netistä Camino forumilta  olin lukenut, että moni käytti sitä lounaspaikkanaan sopivasti ennen vaativia loppunousuja.

Tänään laitan vähän kuvia, koska yhden kuvan latautuminen kestää vähintään 5 minuuttia, olemme huonon internet-yhteyden alueella.

Olimme psyykanneet itsemme vaativaan nousuun. 350 m kolmella kilometrillä on aika ponnistus ja niin  se olikin. Kuitenkin kun olimme varautuneet vielä pahempaan, saimme ihmetellä vuoren huipulla, että tässäkö se nyt oli. Mieskään ei tarvinnut suklaata energialähteeksi. Yhdet banaanit söimme puolessa välissä.

Tämä Bruman alberga noudattaa muitten Ingesin  alberkojen tyyliä; tilava, siisti, puulattia, valoisa. Edellinen ja tämä on tehty uudistaen vanha peregriinojen hospital (tarkoittaneeko sairaalaa vai majapaikkaa). Olen tainnut todeta, että muutenkin Galitsian albergat ovat olleet erinomaisia. Kaikissa on kertakäyttölakanat ja tyynyliinat.

Päivän ääni   on ollut aasien mylvähdykset tai mölinät. Mikähän sana kuvaisi niiden ääntelyä parhaiten. Ääni tuttu Afrikasta öiseen aikaan, kun nukuimme kuistilla tai ikkunat muuten auki (verkot ikkunoissa).

Maanviljelijä minussa ihmettelee ruokamultakerroksia. Tien laidalla voi olla monta metriä korkea penger ja se on kokonaan ruokamultaa. Siinä olisi myyntiartikkeli jos oltaisiin Suomessa.

Päivän oksitosiiniannos lisääntyi kun pari kertaa näimme pieniä lapsia. Ensimmäinen lapsi oli äitinsä sylissä kun väki tuli kirkosta. Lähellä olevat ihmiset kiinnittivät kaiken huomionsa lapseen ja hymyilivät. Sammoin kävi baariin isänsä kanssa tuleiden kahden pienokaisen kohdalla. Asikkaat hymyilivät ja me myös. Samalla kouraisi suloinen lastenlasten ikävä.

.....

KAHTA asiaa mietin. Luin Ruthin ja Miken blogista, että he olivat tavanneet yhdessä kylässä perheen, joille oli syntynyt pieni poika. Lapsi oli ensimmäinen 17 vuoteen tuossa kylässä. Nuori perhe oli kertonut, että kylistä tulee maanviljelys loppumaan, kun vanhat kuolevat tai eivät jaksa. Nuoret eivät jatka. Mitä tapahtuu kylille? Monissa pienissä kylissä ei ole mitään muuta elinkeinoa kuin maanviljelys, kasvimaat ja karja.

Mitä tapahtuu luostareille? R ja M olivat Samoan luostarissa, kuten mekin ranskalaisella reitillä. Se on hyväkuntoinen, elinvoimaisen näköinen suuri luostari. Sielläkin on vain 8 munkkia. Miten katolinen kirkko voisi kehittää luostarilaitosta, että se voisi pysyä elinvoimaisena? Rakennukset ovat olemassa ja historia. Enää ei ehkä löydy koko elämäksi sitoutuneita munkkeja. Luulen, että on olemassa keinoja, joilla luostarit voisivat uudistua ja säilyä.

Meikäläisten päivä voi olla tällainen (esimerkkinä tämä päivä); herätys 6.30, liikkelle 7-7.30.Albergoista poistuttava 8 mennessä. Pari tuntia kävelyä, aamukahvi ja bocadillo, tänään vettä, leipää ja juustoa. Kävelyä, kävelyä. Mies sanoo, että hänelle päivän matka on projekti. Siksi hän ei hengaile turistina. Toki voimme pysähtyä ja syödä hedelmät, käydä kaupassa, jos sattuu matkan varrelle, käydä toisessa kuppilassa kahvilla tai zumolla ( ja kaakaolla). Perillä olemme 14-15.30. Tänään 28 km matka nousuineen taittui setsemässä tunnissa. Sitten suihku ja pyykki. Päivän h-hetki endorfiineineen on vetäyyä makuupusiin ja katsella opaskirjoja mistä on tultu ja mihin huomenna. Sitten lepoa, valokuvien lataus tabletille ja blogin kirjoitus. Tämä on minulle ilo.

Tänään pääsimme syömään jo klo 16.30. Albergan lähellä on baari joka on auki aamiaisen aikaan ja klo 13-20.30. Opaskirjat kertovat epämääräisesti mahdollisesta baarista ja kahden kilometrin päässä olevasta kylästä, josta saa ruokaa, mutta tuo baari näyttää olevan tukevasti kylään kuuluva. Siellä oli jopa paljon vappuruokailijoita.

Näin kuluu päivä, näin kului vappu. Seuraavaksi on pidettävä itsensä pari tuntia hereillä  jotta unta riittäisi yöksi. Myöhäinen illallinen auttaa siinä, nyt olemme jo oikeastaan tottuneet siihen, että illalla viimeksi syödään.

Säät ovat suosineet meitä. 17 vaelluspäivää, joista komena on satanut. Lopuiksi päiviksikin on luvassa hyvää säätä.

Vihjeeksi peregriinoille: villakerrasto tai silkkivilla on ehdottoman hyvä. Albergat ovat usein kylmiä. Kesöllä niitä voi kutsua ihanan viileiksi. Suihkun jälkeen kaipaa lämmintä ylleen. Suihkutilat ovat kylmiä, joten lämmin on kovaa valuuttaa. Yöksi kyllä vaihdan 80 g painavan silkkipaitulin, sillä suon muille vaatteille yönajaksi oman levon ja tuuletuksen ajan. Villakerrasto on minulla ollut aina mukana - se on mukava myös illalla ulkona muiden vaatteiden alla.