Nyt minakin tiedan, mika on kinsteripensas. Ainakin saksalainen opaskirja kertoo, etta kuljmemme Ginsterin valloittamissa maisemissa. Yes. Silmankantamattomiin katajanoloista, keltakukkaista pensasta. Korkeaa ja matalaa. Kallioilla ja rinteilla. Ah kun saisin kuvan tahan. Tuon pensaan juurella Joona kiukutteli Jumalalle. Tuo oli pensas, jonka keltakukkaisia oksia Portugalissa oli vappuna ovien ja porttien pielessa. Lapin ruska tuli mieleen kun katseli maisemaa. Olinhan ylhaalla vuorilla. Tanaan viela kiipesimme 530 metrista 710 metriin. Kun nousu oli 10 km matkalla, ei se ollut paha.
Tihkusateinen aamupaiva, iltapaivala pilkahti aurinko. Roxicassa pienessa peregriinojen kahvilassa otin voileivan ja sille vuoltiin kolme sentin paksua juustosiivua. Taas ajatukset lensivat Itavallan matkalle. Yrjo ja Terttu Niemi veivat meidat yhdelle alppimaatilalle, jonka spesiaalituotteena oli tuore kylma maito ja iso voileipa ja talon juusto. Siivut olivat yhta paksuja. Nytkin ymmarsin, etta emanta oli itse tehnyt juuston. Tuo Itavallan matka Schloss Mittersilliin ja vaellukset ymparistossa nayttaa kayvan usein mielessani ja assosiaatioissani. Yhtena iltana oli linnan kappelissa ehtoollishetki. Sen jalkeen voi jaada esirukoiltavaksi. Jain, koska hartiassani oli ollut kauan (ehka vuoden) kipua tuottava piste. Kaksi eri fysioterapiajaksoa ja omat voimisteñeluliikkeet eivat olleet auttaneet. Yrjo ja Terttu voitelivat oljylla ristinmerkin otsaani ja rukoilivat kipujeni paranemista. Tuolle matkalle jai hartiakipuni ja se on pysynyt poissa. Olen nykyaan pyrkinyt kiertamaan tyohuoneessa eri tuoleissa paivittain, etta selka ei ole aina samassa asennossa.
Paksu juusto vei ajatukset myos Tertun hautajaisiin reilu vuosi sitten. Silloin koin vahvimmin yhteytta nakymattomaan todellisuuteen kuin koskaan. Siunaus oli ehtollismessu. Tertun arkku oli Hameenlinnan puolipyorean alttarin aarella. Tuolloin ymmarsin konkreettisesti puolipyorean ehtoollispoydan symbolisen merkityksen. Toisella puolella nakymattomissa ovat perillepaaseet. Meilla taalla vaeltavilla on yhteys heidan kanssaan mm. ehtoollispoydassa. Tertun matka tuntui jaaneen kesken. Hanen kuolemansa muistutti hetkessa elamisen merkityksesta ja lasnaolosta niiden ihmisten elamassa, jotka meidan laheisyyteemme on annettu.
Leivasta puheen ollen ihmetellyt leivan kuorien paksuutta taalla. Niitten kanssa saa oikein urakoida. Siinapa on se hyva puoli, etta kun pureskelet niita aikasi, ruuansulatukselle elintarkeaa sylkea erittyy riittavasti. Jonku suositus sanoo, etta 28 pureskelua suupalaa kohden takaa riittavan syljen erityksen. Se on paljon. Siksipa ranskalaisten isot kasvispalat esim.salaateissa ovat terveellisen kokoisia.
Tanaan kahvilasta lahdin yhden espanjalaisen pariskunnan kanssa. Kilometrin paassa nainen huomasi, etta hanen sauvansa oli jaanyt. Eipa auttanut muu kuin etta han lahti takaisin ja mies jai hitaasti kavellen odottelemaan. Enpa voinut olla ajattelematta, miten kavisi, jos meilla olisi sama tilanne. Mies sanoisi: "Jaa tahan minun reppuni kanssa, haen sauvasi". Niin han teksi. Nuorempana han haki muidenkin kuin perheenjasenten unohtuneita tavaroita. Kilpisjarvella kulki yhtena huhtikuun loppuna legendana tarina perheenisasta, joka lahti Kuonarjohkalta hakemaan Kilpisjarvelle (2 x 18 km)autoon jaanytta perheen kauraryynipussia. Olimme liikenteessa kolmen nuoren kanssa ja ensimmaisena iltana huomasimme, etta kauraryynit jaivat autoon. Seraavasta paivasta tuli lepopaiva, koska yksi nuorista sairastui oksennustautiin. Siispa mies lahti ajan kuluksi hakemaan unohtuneita kauraryyneja. Kaksi nuorista teki lumiluolan, jossa kaikki kolme nukkuivat takaisintulomatkalla.
Nyt olen Sobrado dos Monxes nimisessa paikassa. Tama on luostari, joka on parhaat paivansa nahnyt. Taalla on pyhiinvaeltajien Alberga. Kirkon kellot soivat joka viidestoista minuutti. Sunnuntaina ajattelin kirkon kellojen soidessa, etta kovin surullisia ovat kirkot, joitten kellot soivat, mutta joissa ei ole jualanpalveluksia. Sellaisia oli sunnuntaina matkallani muutama. Ehka ei ole pappeja, tai sitten ei ole kirkkokansaa. Santiagossa kylla kirkko tayttyy joka paiva useamman kerran.
Eilinen Alberga oli matkan toinen top-paikka Guemesen albergan rinnalla. Tata yllapitaa brittilainen Confraternity of St Jakob. Se oli yhteisollinen allberga. Vapaehtoiset vuorottelevat hospitalieroina. Takassa palaa tuli isossa ruokailuhuoneessa. Ihmiset viihtyvat yhdessa. Kahvia ja teeta ja kaakaota (Mies huomio!!!) koko ajan tarjolla, aamulla aamupala. Majoittujia oli 23. Monet aloittavat vaelluksen Vilalbasta tai Baamondesta, jolloin matkaa Santiaagoon tulee 100 km. Tuon matkan kaveltyaan saa Pyhiinvaeltajan todistuksen. Nyt siis on matkaseuraa loppumatkan. Huomen illalla tulen Camino del Francesille ja silloin vaeltajien maara moninkertaistuu. Artzuonissa on vahintaan 7 Albergaa tarjolla. Majoittuvathan tuolla kaikki raskalaisella reitilla 100 km kavelevat. Mielenkiintoista milta tuntuu hiljaisen vaelluksen muuttuminen kulkueessa vaeltamiseksi.
Sana juhlariemu kavi mielessani kun ajattelin Santiagoa (matkaa 61 km). Enpa tieda miten sinne tulon talla kertaa koen. Aikaisemmin se on ollut osa matkaa, ei mikaan erityinen top. Nyt kuitekin mielessa on tilaa toisenlaisillekin tunteille. Se nahdaan.
Paivan aani: sateen ropina pontsossa
Paivan tuoksu: paistettujen omelettien tuoksu tassa baarissa, jossa tama internet on
Paivan kukka: syreenit ja alppiruusut
Paivan ailahdus: joukkoon kuulumisen tunne aamulla Mirazin albergan aamupalalla
Paivan ilo: teiden varsilla on ollut useita betonisia tankoja, joitten paassa on krusifiksi. Oivallus siita, etta kaikki synnit on sovitettu kerran Golgatan ristilla. Niita ei tarvitse anella enaa anteeksi, sen sijaan joka paiva voi kiittaa, etta tamankin paivan synnit on anteeksi annettu. Siita ilo. Siita yha uudelleen kiitos Jumalalle hanen kasittamattomasta rakkaudestaan ihmiskuntaa kohtaan.
Paivan yllatys: etta tassakin kylapahasessa loytyi internet
Paivan pohdinta: ihmeellista tama nykyajan pyhiinvellus: samassa alypuhelimessa monta sanakirjaa, valokuva-albumit ja mahdollisuus internettiin (silloin kun WiFi on tarjolla).
No comments:
Post a Comment