Kiitos aurinko

Kiitos aurinko, etta et tanaan paista. Eilinen oli kuuma, suorastaan helteinen paiva ja tehtavana oli matkan raskain nousu 550 metriin. Nyt pysyttelemmekin taalla vuorilla, ei enaa isoja nousuja ja laskuja. Eilen onneksi sain vaeltaa metsateita. Silloin aurinko ei porota yhta kuumana. Kun joku patka oli aukealla tai jopa maantiella, totesin, etta helteiset kesavaellukset eivat ole minulle. Siksi olemme valinneetkin Caminoillemme joko syksyn tai aikaisen kevaan.

Jyrkat nousutkaan eivat ole minua varten. Siksi vieroksuin Camino del Nortelle lahtoa. Miesta kiinnosti tama eniten. Itse asiassa han sanoi; "Jos jollekin Caminolle lahden, niin mieluusti pohjoiselle reitille". Siinahan se oli sanottu, mika olisi reitti. En ole katunut. Kylla tama on hieno reitti. Jatimme Irun-Bilbao valin pois. Sen huomasimme raskaimmaksi ja niin ovat muutkin vaeltajat sanoneet. Talla reitilla saa seka vuoret, etta meren. Lisaksi laaksot ja metsat ja pikkukylat, niin kuin muillakin Caminoilla. Mutta ehka tama ei ole ensikertalaisen, huonopolvisen tai alle keskikuntoisen reitti. Taalla Caminon yhteisyys on vahaisempaa kuin ranskalaisella reitilla. Kuitenkin mielestani riittavasti. Liettualaisen Jordanin (sanoinko hanta aikaisemmin latvialaiseksi) kanssa olemme tavanneet usein. Viimekin yona olimme samassa Villaban Albergassa. Huomenna ehka viela tapaamme Sobrado dos Monxessa.

Eilisessa Albergassa oli belgialainen pariskunta, joka oli pyoraillyt kotoaan Santiaagoon ja sielta olivat palaamassa pohjoista reittia takaisin kotiin. Aikaa kuluu 3 ja puoli kuukautta ja pyorailya kertyy 5000 km. Pyorailijat kehuvat tata pohjoista reittia. Tapasimme Llaneksen Albergassa itavaltalaisen miehen, joka pyorailee Espanjaa ristiin rastiin. Han kertoi aikovansa perustaa urheilu-bussneksen pohjois Espanjaan (kerroinkohan tasta jo). Han sanoi, etta etenkin pyorailijoille tama on paratiisi; missa saat vuoret ja meren yhta aikaa. Itavallassa vain vuoret. pohjois-Espanjassa on  erittain hyvat tiet. liikennetta kohtuullisesti ja usein on loydettavissa meidan maanteihimme verrattavia kylateita, joissa ei kulje raskas liikenne. Pohjois Espanja ei ole turistien ylikansoittama, niin kuin etela. Tosin onhan taallakin muutama iso turistikaupnki, mutta kesyttamatonta rantaa on vaikka kuinka paljon jaljella. Lisaksi pohjoisen viileampi ilmasto on liikuntaan otollinen.Siis pyorailysta innostuneet ja Caminosta haaveilevat; Camino del Norte on teille.

On aikamoinen kokemus vaeltaa 2 ja puoli viikkoa yksin. Koko aikana et voi kayda yhtaan syvallista keskustelua ja jakamista, koska yhtenen tunnekieli puuttuu. Isoin puute on se, etta ei voi heti jakaa kokemaansa ja nakemaansa. Blogi on kalpea vayla hetkessa jakamiseen verrattuna. Sinansa tama on kokemuksena antoisa. On outoa elaa hetkessa vain itseaan varten.

Taalla on syventynyt usko kognitiivisen oppimisen ideaan. Sen lahtokohta on, etta uusi tieto/kokemus ripustetaan aina jo valmiiseen tietorakenteeseen. Taalla aistit herkistyvat muitamaan menneita tapahtumia. Uusi kokemus herattaa muiston jostain tutusta. Askeinen Restaurante Galitcia vei muistikuvat Itavallan Kitzbuelin kylaan ja eraassa talossa olevaan vanhaan, vanhaan ravintolaan. Kukat assosioituvat aikaisemmin nahtyihin kukkiin. Sormustinkukkameri tanaan toi mieleeni ne muutamat sormustinkukat, jotka putkahtekevat kesaisin mokin pihalla milloin mistakin. Haluaisin niita enemman, mutta nyt kolmannen polven pikkuiset saattaisivat olla liian kiinnostuneita noista merkillisista (myrkyllisista) kukista.

Paatani on huimannut katsellessani taalla moottoriteita, jotka saattavat kulkea korkealla, korkealla betonipylvaiden paalla ylittaessaan laaksoja. Olen huokaisuut kiitollisena, ettei minun korkean paikan kammoisen tarvitse kulkea tuolla. Sitten jouduin kuitenkin moottirien vieressa kulkevalle kavelytielle kun ylitin puoli kilometria levean lahden Ribadeoon tultaessa. En voinut katsella alas enka sivuille "Katseellani taivasta tavoitan" ja Tytti Jappisen laulu "Silta yli synkan veden" auttoivat selviamaan.

Kun opaskirja sanoo henkeasalpaava nakoala merelle, niin se on todella sita. Kun kirja kertoo, etta polkusi kulkee idyllisen laakson reunaa, niin sita oli eilinen melkein 10 km taivallus pitkan laakson ylarinteella. Mitka nakymat; pient kylat, joki, heraava kevat, karjalaumat. Kun kirja sanoo, etta taman paivan taipaleella on taianomainen (zauberhaften) metsa, niin tanaan se oli sita. Voin sanoa, etta kulkemani metsatie oli kaunein ja vaikuttavin, missa koskaan olen ollut. Sanoinkuvaamaton voisi kuvata sita myos. Sammaloituneet kiviaidat, syvanvihreaa sammalta metsanpohjassa, naavaiset puut, ikivanat puut, kaiken kaikkiaan koskematon luonto. Siina en kiirehtanyt askeltani.

Joskus kartta kertoo (etenkin meren rannalla kulkiessamme), etta edessa on kaupunki. Mutta missa se on? Joku talo siella taalla. Ja sitten yhtakkia huomaat laakson sylissa, vuorten kainalossa tiheasti rakennetun kaupungin meren rannalla tai joen suistossa. Nuo ovat yleensa vanhoja, keskiajalta peraisin olevia kaupunkeja. Huono puoli on siina, etta sinne on laskeuduttava ja sielta on noustava ylos. kaikella on hintansa.

Taman paivan matkan paa on Miraz ( 6 km jaljella). Hammastyin, kun keskella metsaa, keskella ei mitaan oli peregriinojen taukopaikka, kahvia, hedelmia, valipaloja, vapaa internet pyhiinvaeltajille. Tanne ryntasin, silla missa lie seuraava internetti, kun en enaa kulje kuin yhden isomman paikan eli Arzuanin lapi ennen Santiagoa. Santiagoon on matkaa 94 km. Perjantaina olen ehka perilla, jos Jumala suo.

Lauantai iltana paasin messuun ensimmaista kertaa Nontenedon kaupungissa. Isossa kirkossa meita oli ehka 15. Kolme pappia. Albergassa majoittunut itavaltalainen pariskunta oli myos messuussa. Sanoin kayvani mielellani messussa, jos sellainen sattuu kohdalle, mutta suren, etta meilla luterilaisilla ja katolisilla ei ole yhteista ehtollispoytaa. He sanoivat surevansa sita myos. He kertoivat, etta Itavallassa on voimakas reformaatioliike katolisen kirkon sisalla. Se ajaa mm. sita, etta ehtollispoyta voisi olla yhteinen apostolista uskontunnustusta tunnustaville. Uskontunnustus ja Isa meidan on messussa se osa johon voin yhtya omalla kielellani.

Paivan kukka:iiris, sinisia iiriksia ja valkoisia

Paivan aani: koirien haukkuminen. Niita on paljon. kiinni olevat koirat haukkuvat eniten. Vapaana olevista jotkut vain nukkuvat, avaavat hiukan toista silmaa ja jatkavat unia. Perassa haukkuvat irralliset koirat eivat ole ystaviani

Paivan tuoksu: pihkan tuoksu, kun rekka-autoon lastatiin 2 m pitkia havulolkkuja, ruohon tuoksu; nyt laulavat trimmerit, vanhat miehet niittavat viikatteella, traktorit iittvat rehua ja ohutta heinaa kuitavetaan luolla pellolla. Tuoksuihin kuuluu myos navettojen tuoksu. Ruokaa nalkaisille.
Paivan hammastys:tuulimyllyjen maara. Ja meilla kun kiistellaan saako yhden tuulimyllyn pystyttaa hairitsemaan maisemaa!!!!

Paivan kummastus: huomasin puhuvani saksaa itavaltalaisen pariskunnan kanssa kun muuta yhteista kielta ei ollut. Kerroin, etta en ole koskaan puhunut saksaa, eihan koulussa sita puhuta. Huomaan tosin usein ajattelevani lauseita saksaksi, kun opaskirja on saksaksi.

Paivan nautinto; lounas ravintola Galiciassa. salada de mixta. Kukkurallinen lautanet salattia aineksina toistakymmenta kasvista. Aina pettamaton valinta. Tarta de Santiago ja Cafe con leche ja ymparisto kuin 1700-luvulta, takana 22 km taivallusta. Taman paivan Albergan lahistolla ei ole mitaan ruokapaikkaa, siksi oli tankattava lounas, jtta selviaa huomiseen.

Paivan kiitollisuus: koko paivan on sataa tihuutellut harvakseltaan, mutta se on ollut sadetta, joka ei kastele ja poncho suojaa oikein hyvin. Riittavan viilea vaeltaa.

Hyva mieli.