Sunnuntai perjantaina

Koko ajan tuntuu sunnuntailta, siis, etta on pyha eika perjantai.

Pyhiinvaeltajien messu on aina sykahdyttava. Tahan aikaan vuodesta pyhiinveltajia tulee Santiaagoon 700-1000 paivassa. Kirkko tayttyy jo paljon ennen klo 12. Heleaaaninen nunna opettaa meille muutaman messussa laulettavan yhteislaulun. "Laudate omnes gentes, laudate Dominum", "Jesu Cristo, rex gloria" ja joku espanjankielinen, jossa hallelujaan pystyi yhtymaan. Messussa laulettiiin latinaksi "Agnus Dei, vi peccata mundi, miserere" ja " Gloria in ex celsis Deo...". Nyt olin iloinen, etta joskus on tullut luettua latinaa 3 vuotta.

Mika messussa sykahdyttaa?. Me tulemme yhteen, kukin omalta Caminoltansa. Tulemme kirkkoon, johon miljoonat ihmiset ovat kokooontuneet ennen meita. Tuttujen kohtaamisia. Ilo kohtaamisesta, halaus, jokin yhteisyyden haivahdys. Se on vain tassa hetkessa. Taysi kirkko puhuttelee. Halleluja on yhteista kielta. Uskontunnustuksen ja Isa meidan rukouksen poljento on yhteista.

Oma lukunsa on Botafumeiro messun lopuksi. Kahdeksan miesta tarvitaan nostamaan ja antamaan vauhtia 60 kg painavalle ja yli metrin korkuiselle suitsutusastialle. Siihen pannaan tuli ja ennen vanhaan suitsutuksen savu halvensi likaisten pyhiinvaeltajien hajua. Nyt se on naytos, joka jollain tavalla paattaa Caminon. Suitsutuksen savu symbolisoi myos Jumalan luo nousevia rukouksia.

Tulin loppumatkan eraan amerikkailaisen pariskunnan seurassa. Matka joutui huomaamatta. He olivat niin erikoinen ja mielenkiintoinen pari, etta heista on kerrottava. He ovat jaaneet elakkeelle noin 57 vuotiaana. Mies oli sairastanut vakavan syovan ja he tekivat paatoksen elaa loppuelama kiireisen tyoelaman jalkeen. He sanoivat, etta elake riittaa yksinkertaiseen elamiseen. He asuvat pienessa metsanvartijan talossa Kanadan rajalla. He vaeltavat kavellen tai pyoraillen noin 3 kk vuodesta. Caminoita he ovat kavelleet 10 000 km. Mm Lontoosta Roomaa. Amerikan he ovat pyoraileet rannikolta toiselle ja ristiin rastiin kolme kertaa. Kotoa ovat kavelleet Mexikoon. Kavely ja pyoraily on ollut heidan harrastuksensa jo opiskeluajasta lahtien. He eivat osanneet sanoa, miten monta kymmenta tuhatta kilomateria he ovat kavelleet.

"Hellow, how are you? How is your day to day?", he aloittivat ja niin juttelimme monta tuntia. He kertoivat tavanneensa Caminolla mm. isoisan 14-vuotiaan pojanpojan kanssa. Nama kulkivat 5 viikkoas. Isoisa halusi erottaa huonoon seuraan joutuneen pojan kavereista ja varjella huumeista, jotka olivat juuri tulleet pojan elamaan. Viisi viikkoa teki tehtavansa. Poika muuttui. Ja kuin ihmeen kaupalla 15 vuotta myohemmin ranskassa pyoraillessaan Hab ja Beggy kuulivat nimeaan huudettavan. Tuo poika, aikuiseksi kasvanut jo, tunnisti heidat ja pysaytti, vei kotiinsa, tutustutti perheeseensa ja kertoi, etta isoisa oli kaukaa viisas. Hanen vaivannakonsa oli kantanut hedelmaa.

Pariskunta oli tavannut kaksi nuorta tyttoa, jotka olivat hoitajansa (counselor) kanssa kulkemassa Caminoa ( eri kerroilla). Tytot olivat joutuneet huonoon seuraan ja sekaantuneet huumeisiin. Sosiaaliviranomaiset olivat sanoneet, etta on kaksi vaihtoehtoa; laitos (jossa on muita samanlaisia, ja joka ei ehka muuttaisi tyttoja) tai Camino hoitajan kanssa. Aikamoinen viisaus. Joku oli matkalla ihmetellyt; "Kuka maksaa. Etta yhteiskunta? Joku olisi maksanut tyttojen hoidon ja elaman vauriot kuitenkin. Mika viisaus.

Camino paatoksessa, mutta Camino jatkuu. Camino on tehnyt tehtavansa, mika silla talla kertaa oli.

Ehka kotiin paastyani laitan tanne muutaman kuvan joistain minulle tarkeista kohteista ja havainnoista.