Thursday, April 30, 2015

Casar de Casares ja suurkaupungin ohitus

Aamu voi valjeta tällaisena. Olemme lähteneet viime päivinä noin 7.30, aurinko on nousemassa ja ilma on viileää.
Viime yönä albergamme täytti ainakin kolmen ihmisen voimaperäinen kuorsaus. Kun pidän korvatulppia, se ei häiritse, mutta amerikkalaista Bradia se häiritsi niin että hän oli siirtynyt yöllä olohuoneen sohvalle. Aamulla hän oli kiukkuinen ja kiukkua lisäsi se, että albergan ovi oli lukossa eikä kenelläkään ollut avainta. Hän sanoi, että pian ovat hänen destruktiiviset puolensa valloillaan.... Kun kolistelimme ovea, kömpi eräs myöhään tullut pyöräilijä ja otti avaimen taskustaan. Emme jääneet kuuntelmaan Bradin kiukkua. Hän on muuten hyvin mielenkiintoinen nuori mies. Hän on sotilas ja palvellut USAn armeijaa ainakin kymmenessä (enemmässäkin) sotilaskohteessa ympäri maailmaa. Nyt hän on eläkkeellä ja lähti viime vuonna ranskalaiselle caminolle selvittämään mitä elämältä haluaa. Camino muutti hänet, hän kirjoitti kirjan A Solder to Santiago (ilmestyy marraskuussa), nyt hän lähti uudelle caminolle ja otti mukaan toisen sotilaan. Haluan tuon kirjan, kun se ilmestyy.

Haikaran pesiä on korkeissa paikoissa. Haikara seisoo pesässä, emme tiedä hautooko se sillä tavalla ja pikkulintuja lentää pesän ympärillä.
Tuo kuva on oikeastaan vävyä varten, mutta jaettakoon se täälläkin.

Tänään matkamme kulki Casereksen kaupungin vanhan osan läpi (120 000 asukasta). Kävelemme ja katselemme, mutta emme jää turisteiksi. Mieleemme ei mahdu yhtä aikaa nähtävyksiin syventyminen, sillä mieli täyttyy näkemistämme vaikutelmista, niitäkin on paljon.
Casereksessa oli roomalaisen sillan pätkä jäänyt käyttämättömänä asutuksen keskelle. Koululaisryhmiä oli liikkeellä tutustumassa vanhaan kaupunkiin, ehkä vappuaaron kunniaksi.

Jokaisessa tienhaarassa pitää tehdä valinta kumpaan suuntaan. Eikä auta, että valitsee loogisen suunnan. Oikeasta tiestä pitää olla varma, eli on etsittävä keltainen nuoli merkiksi oikeasta tiestä. Tänään lähdimme kulkemaan loogiseen suuntaan kaupunkia kohti. Kyseessä oli kärrytie. Emme etsineet nuolta. Kohta peräämme huutelee koiran ulkoiluttaja ja viittoo toiseen suuntaan. Huusimme niin kovaa kuin jaksoimme "Cratias". Taas oli muistutettava itseä oikeista valinnoista, merkeistä, vaikka järki sotisi vastaan. Näin myös Camino de Vitalla oikea tie ei ole aina helpoin eikä enemmistön tie.

Huh, huh, pääsimme kaupungista ulos, mutta toinen huh, huh edessä. Kuljimme 10 km vilkkaasti liikennöidyn maantien reunaa kohti Casar de Casaresta. Aurinko paistoi täydeltä terältä kuumasti. Suomen vapunaaton lumisade tuntui kaukaiselta todellisuudelta. Yksi ilo puuttoman ja talottoman tien varrella sentään oli
Sillat ja portit, yhdistäjät ja erottajat. Portti voi kuitenkin olla alku johonkin uuteen.

Vapunaatto Casar de Caresin albergassa. Vieressäni kaksi espanjalaista pyöräilijää. Kirkon kello näyttää soivan joka puoles tunti aivan lähellä. Sen ääntä ei vaimenna korvatulpatkaan. Mielessä filminauhan tavoin monet vapunaatot; opiskelujan vappujuhlat, yhdessä pidin jopa puheen miehelle yhdessä Jokirannan Yrjön kanssa. Hän puhui naiselle. Yhteinen puhe oli menestys. Tai perheen vapunaatot, kun lapset olivat pineniä, tai IA:n perheiden vappujuhlat...ihania muistoja. Tai vapunaatto kaksi vuotta sitten Camino del Nortella kun mies oli joutunut lentämään Suomeen polvivamman takia. Kävelin yksin. Puolen päivän aikaan alkoi rankkasade, Pääsin yhden baarin suojiin. Siellä kulutin aikaani ja odotin sateen lakkaamista. Söin plato de peregrino eli paitettua munaa, lenkkimakkaraa ja ranskalaisia. Ateria muistutti jopa jotain kotimaan vappuruuista. Sade ei lakannut, joten jäin kylän albergaan. Meitä oli kuusi eikä yhdenkään kanssa yhteistä kieltä. Sadepäivänä on turha pestä pyykkiä, kun sateen kastelematkaan vaatteet eivät tahdo kuivua.

Tämän päivän eucaristico
* jälleen angelos oikeaan aikaan oikeassa paikassa
* muistojen kertaus synnyttää kiitollisuutta rikkaasta elämästä
* lastenlasten kuvat, kun ovat lähdössä muskarin vappujuhlaan (naamiaisiin)

Täällä nautimme zumosta aina kun voimme. Se on juuri puristettua appelsiinimehua. Buen, buen. Koska olemme oliiviseuduilla, usein ensimmäiseksi ruokapöytään tuodaan lautasellinen oliiveja. Kummasti valkea leipä, patonki yms. sellainen maistuu kun muuta ei ole tarjolla. Juustot täällä on hyviä ja jamon iderica suurta herkkua. Minäkin enimmäkseen kasvissyöjä herkuttelen sillä milloin toskadan päällä, milloin eväänä. Näyttää maksavan yli 90 kg. Siivut ovat paperinohuita, joten kilosta saa paljon.

Erilainen vappu huomenna keskellä ei mitään.

Wednesday, April 29, 2015

Valdesalor ja harharetki

Eilinen ilta oli kovasti erilainen kun olimme luostarissa. Makuusali näytti tältä.
ISot makuusalit ovat mukavia ja ilmavia, siksi viihdymme niissä.
Venetselalainen poika, nuori mies esitteli luostaria, lähinnä kirkon ja hoitokodin. Hoitokodissa on satakunta asukasta, monia terapia ja toimintamuotoja, avarat ja siistit tilat ja siltä ainakin näytti, että asukkaista välittäviä hoitajia - ilmeistä ja kosketuksista ja huolenpidosta päätellen.  Messu oli hoitokodin asukkaille, henkilökunnalle ja peregriinoille. Messun lopuksi luimme mukana olleet peregriinot paterin johdolla pyhiinvaeltajien siunauksen.

Messu oli siitä erikoinen, että mukana oli parinkymmenen hengen nuorten ryhmä, jotka lauloivat kitaran säestyksellä messun musiikin. Pater oli erityisen innostunut heistä, toki mekin. Nuoret olivat joko lukioluokka tai srk. Nuorten ryhmä joka oli voluntaarina hoitokodissa. Päivällä he näyttivät työntelevän asukkaita.

Messun jälkeen oli illallinen peregriinoille. Hospitaliero oli isäntänä mukana. Hyvä ruoka ja sitä oli runsaasti. Kauniiksi lopuksi vielä suklaakarkit. Yhdessä sitten tiskasimme ja siivosimme paikat. Aamulla luostarin portti avautui 7.30 ja hospitaliero oli ovella toivottamassa kädestä pitäen "Buen Camino".

Niin se harharetki- juttelimme niin hartaasti saksalaisen Wernerin kanssa, että emme huomanneet kääntyä nuolen osoittamaan suuntaan (emmekä olleet lukeneet opasta kyllin tarkkaan , siinä kyllä kehotettiin kävelemään harjoituslentokentän läpi...). Sanoimme ääneen, että eipä ole nuolia näkynyt pitkään aikaan. Sitten tuli tienhaara, olimme keskellä ei mitään metsätiellä. Vastaan tuli auto ja Werner tiedusteli, missä Via de la Plata kulkee. Mies päivitteli että ei ollenkaan tällä suunnalla, ehkä 3 mailin päässä. Voivottelimme ääneen ja mies käski hyppäämään auton lavalle. Siinä sitten menimme afrikkalaiseen tapaan erehymispisteeseen. Kiittelimme niin hyvin kuin osasimme, osasimme sentään sanoa että hän oli päivän angelos.

  Olen saanut oppitunteja sähkön tuotannosta ja siitä, miksi yösähkö on halvenpaa. Nyt tiedän, että suomalainen puu kasvaa täysikasvuiseksi 80 vuodessa ja eukanlyptuspuu on täysikasvuinen kymmenessä vuodessa. Mies on aikanaan laskenut puunjalostustehdasta Brasiliaan juuri eukanlyptuspuun jalostukseen.

 Tämän päivän eucaristico
* muisto lempeistä katseista, kosketuksista, halauksista ja huolenpidosta jota Casa de la Misiricordiassa osoitettiin kaikkein avuttomimmille ihmisille
* enkeleitä voi tavata erämaassa juuri oikeaan aikaan
* erehdykset voivat kääntyä yhteiseksi muistoksi

Lukijan toivomuksesta päivän matkan pituus kerrottakoon; alunperin sen tarkoitus oli olla 26,5 km, mutta harharetken jälkeen askelmittari näyttää 31 km. Mittari voi olla oikeassa, koska tämän päivän taival oli tasaista. Olemme kuulema Espanjan köyhimmillä seuduilla, ihmettelemme luonnonniittyjä, joilla ei kasvateta mitään, vaikka ne ovat tasaisia. Kuulema kasteluveden saanti on ongelma.

Vielä kuva sillasta, joka on peräisin Rooman ajoilta, mutta korjailtu keskiajalla.
Valdesalorissa on uusi ja kaikella tavalla suositeltava alberga. Täällä on 14 paikkaa. Nyt meitä on majoittuneena 10, yhtä lukuunottamatta kaikki kahden päivän tuttuja. Internetti toimii kehnosti, joten muut kuvat saavat olla.

Tuesday, April 28, 2015

Alcuescar ja luostarin viileys

Eipä hätää tänäkään päivänä. Baarista aamiaisella ostimme yhden bocadillon ja matkassa oli kaksi banaania. Mitä muuta tarvitsisimme reilun 5 tunnin matkalle. Perillä Alcuescarissa odotellessamme luostarin alberguen avautumista kävimme kahvilla ja söimme uutta tuttavuuttamme tostadaa. Se on paahdettu ison sämpylän puolikas päällystettynä millä haluamme. Siispä jamon iberica, gueso y tomato. Ja paksusti kaikkea sekä öljyloraus.
Luostareissa on oma tunnelmansa, siksi mielelläni yövyn niissä, jos mahdollista. Tämä luostari Casa de la Misericordia näyttää olevan toimiva luostari ja siihen kuuluu laaja kehitysvammaisten ja köyhien hoitolaitos (esitteen teksti). Kuva alla on hoitolaitoksesta.
Kylän katukuvaa värittivät rullatuoleissa istujat ja niitä työntävät hoitajat.Mikäkö luostareissa viehättää? Ympäristö muistuttaa omalla tavallaan pyhiinvaelluksen alkuperäisestä tarkoituksesta, mistä meidänkin vaellus on kaukana. Välillä on hyvä muistuttaa itseään perusasioista, edelläkulkijastakin.
Luostarin puutarhoissa ja sisäpihoissa on oma viehätyksensä.

Tänään ohjelmassa vielä luostariin tutustumiskierros ja peregriinojen illallinen ja messu.
Tämä etelä Espanja on valtavaa  maatalousaluetta. Meridaan asti ihmettelimme silmänkantamattomia viljapeltoja, oliivitarhoja, mantelipuutarhoja ja viiniviljelmiä. Tuntui kuin missään ei olisi joutomaata. Luonnonpuisto oli maisemaltaan poikkeus. Tänään ja eilen kuljimme jo "metsässä" jos tätä nyt metsäksi voi sanoa, puu siellä ja täällä.

Tämän päivän eucaristico
* kevyt askel mieleen asti
* uusien ihmisten ystävällisyys ja kohtaaminen
* kirkonkellojen globaalisti ymmärrettävä viesti, pyhyyden vaimea sointi.

Nytpä muistin, jonain vuonna joku blogia lukenut sanoi, että tekstini ovat pitkiä, että lukeminen jää kesken. Yritän tiivistää.

Monday, April 27, 2015

Aljucen ja uusi alku

Uusi alku tarkoittaa sitä, että olemme hyvästelleet muutamat tutuksi tulleet ja valmiit tapaamaan uusia ihmisiä. Nimittäin siirryimme bussilla Villafrancasta Meridaan. Syynä se, että haluamme varmistaa, että kahdessa viikossa ehdimme Salamancaan ja nyt oli toinen syy lyhentää matkaa juuri tänään; eilinen sade teki tiet mutaisiksi jaVillafranca de los Barreoksen ja Torremeijoksen väli on tunnetusti saviperäistä maata. Joku kertoi, että edellisellä kerralla sateen jälkeen tuolla reitillä kengät painoivat 10 kiloa (ehkä aavistuksen onomatopoeettista sanan käyttöä). Tänään tapasimme sakSalaisen nuoren miehen joka kertoi, että viime vuonna hänen kenkänsä alla oli 5cm savi ja niitä sai putsata alvariinsa kuten suksenpohjia suojasäällä.
Tälle joukolle sanottiin hyvästit ja avattiin sydän uusille kohtaamisille.

Merida on kaupunki, jossa roomalaisten käden jälki näkyy monessa kohdassa. Heillä on ollut taitoa koota vesiä padottuun järveen ja suodattaa vesi sitä ennen.
Täältä vesi kulki kaupunkiin 10 km. Laaksoihin oli rakennettava veden kulkureitit korkealle. Niistä on jotain jäljellä, onneksi turisteille ja historian tutkijoille.
Suomalaisen silmin toteamme usein, hei tuolla on vettä/järvi, mutta lähemmäksi mentyämme huomaamme kysessä olevan jonkun ison rakennuksen seinän. Jonkun muunmaalainen näkisi saman kohteen toisin.

Olen kuvannut jostain syystä siltoja monen vuoden ajan. Sillanrakentaja, yhdistävä silta - molemmat puhuttelevat. Tällä matkalla ensimmäinen kuvaukseen pysäyttävä silta oli Meridan roomalainen silta.


Monet näyttävät aloittavan tai jatkavan ennen aloitettua Caminoa Meridasta. Tänään tapasimme kolme sellaista. He kulkivat telttojen kanssa, joten he ovat riippumattomia albergoista.

Tämän väivän alberga Aljucenissa oli perus-perus alberga, sängyt tiheässä, pienet tilat, mutta tunnelma iloinen ja ystävällinen. Kaikki 16 sänkyä ovat täynnä. Siis peregriinoja on yllättävän paljon matkassa. Vuosittain tätä reittiä kulkee noin 8500 ihmistä, ranskalaista reittiä 190 000. Jokainen tänne tullut ranskalaisen reitin kulkenut sanoo, että haluaa reitille, jossa on vähemmän ihmisiä. Huoneessamme täällä on saksalainen 67 vuotias mies, joka on tehnyt caminon kotioveltaan Saksasta kahdessä erässä ja päättänyt Santiagoon. Nyt hän on Via de la Platalla.

Tämän päivän eucaristico
* hyvästit ja uudet kohtaamiset ovat osa elämää. Elämän caminolla ei voi pysähtyä paikalleen.
* osaan olla, vain olla ja levätä päivän kulkemisen jälkeen
* saan ihmetellä ihmisen viisautta ja taidokkuutta järjestää elämässä selviämistä (tarkoitan mm. roomalaisia ja heidän nerokkuuttaan). Ennenkin osattiin tekniikkaa.

Kenkäni eivät ole vielä kuivuneet, mutta ei se haittaa, iloitsen jo uusista vaelluskengistä. Jalat ovat virkistyneet. Alun kankeudesta on jäljellä kipeä kohta toisessa pohkeessa. Elämän vaivoja.

Pieni kysymys huomisen talottomasta taipaleesta selviämisestä.. Pienen pieni kauppa täällä on sulkenut ovensa jo 13.30. Eväitä jäljellä 2 banaania ja muutama energiapatukka ja suolapähkinöitä. Niillä pärjätään. Lähibaarissa on aamiaista. Vettä tietysti mukaan pari litraa.

Sunday, April 26, 2015

Sateen jälkeen Villafranca de los Barroksessa

Kehittelin aforismin: "Älä anna huomisen sateen pelon muuttaa tämän päivän suunnitelmia". Saksalainen nuori mies oli perjantaina kulkenut pitkän matkan siinä pelossa että lauantaina sataa. Eilinen oli hyvä kävelysää ja hänelle jäi vain lyhyt matka kuljettavaksi. Meidän Forecamme ennusti tälle aamulle sadetta klo 11 saakka ja sitten yhtä pisaraa kolmeen ja sitten taas sadetta iltaa kohti. Varustauduimme viivyttelemään aamulla lähtöä, mutta aamu valkenikin poutaisena joten lähdimme matkaan 7.30 jälkeen. Pilvinen ja hiven tuulinen sää oli hyvä kulkea. Pilvet kulkivat kaukana lännessä.

Kun ensimmäinen kylä tai kaupunki siintää alapuolellamme, mietin, löytyisikö kuppilaa. Joskus löytyy, mutta sunnuntai aamuisin on melkein turha toivo.

Villafranca de los Barros ( 17 km) oli kuin yllättäen silmiemme edessä. Tosin matkaa oli vielä pikälti varsinkin kun taivaalle alkoi kerääntyä tummia pilviä varsin lähelle.

Sadeviitat päälle ja kohta satoikin oikein kovasti. Matkaa oli puolen tunnin verran. En viitsinyt ottaa sadelahkeita, siispä kengät kastuivat. Mies laittoi urhoollisesti lahkeet ja kengät säilyivät kuivana. Tosin huomasin, että uskolliset Lady Meindelini ovat pykineet ja todennäköisesti eivät pidä enää vettä. Mies lupasi uudet syntymäpäivälahjaksi. Wau.

Vettävaluvina saavuille alberga la Carmeniin. Pari tuttavaamme, italialainen ja espanjalainen olivat ehtineet kuivana perille. Tunnin kuluttua tulivat kanadalaiset John ja Wendy ja muutama muu vettävaluvana.....sitä on camino. Siis murehtiako huomisen sadetta vai ei?

Tosin olemme camino-sade eksperttejä, sillä Portugalin caminoa kävelimme 24 päivää ja 19 oli sadepäiviä. Tietenkään sade ei kestä koko päivää, enemmänkin sade on kuurotyyppistä.

Kohta paistoi aurinko ja kävelimme valkean kaupungin katuja etsien kahvia. Kaupunkien yleisvaikutelma täällä on valkea.
Mielenkiintoinen yksityiskohta oli että kaupungin halki kulki kaksi tyhjää betonilla pohjustettua jokea (sateella tosin vesi tulvi, mutta kohta se oli tyhjä).
Löysimme eilen illalla messun Santa Claran kirkosta. Hospitaliero kertoi, että siellä kuorona on nunnien kuoro, niinkuin olikin. Eilen korviani hellittiin hyvällä musiikilla, ensin albergassa ja sitten kirkossa. Ai miksi menen messuun, josta en ymmärrä mitään enkä voi osallistua kristittyjen yhteiselle ehtoolliselle. Koen messussa aavistuksen pyhästä yhteisestä maailmanlaajasta  kirkosta. Meitä kristittyjä yhdistävät asiat, joita kuvaavat sanat ymmärrän; Dios, Jesus, Sanctus Spiritus. Kun nuo ovat yhteisiä sekä uskontunnustus ja Isä meidän rukous, voikin sanoa amen ja halleluja.

Eilen illalla  camino del Santiagon ystävien albergassa koimme yllättävää camino-ystävyyttä. Kun olimme tulleet messusta ja kömpineet makuupusseihin, kuului huoneen ovelta "Saara" ja varsin suomalaisittain äännettynä. Zafirassa asuva Seppo oli lukenut FB:ssa postaukseni ja nähnyt että suomalaisia on yöpymässä albergassa, hän oitis tuli töistä tullessaan käymään. Hän on yksi amigos, jotka liittyvät kiinteästi siihen albergaan. Hän käy harva se ilta kuulostelemassa peregriinojen tuulia. Olipa hauska tavata ja kuulla hänen tarinansa, kuinka Espanjasta ja espanjan kielen osaamisesta haaveilevasta nuoresta nurmelaisesta  miehestä tulee espanjalainen joka asettuu Zafraan ja hoitelee ohjelmatoimistoa. Kiitos Seppo käynnistä. Kerro Antoniolle, että tänään olivat hänen antamansa Sisut tarpeen. Kiitos Viveca, sisun alkulähde.

Tämän päivän eucaristico
* aurinko sateen jälkeen tuntuu erityiseltä lahjalta
* camino-rukouslistani tulee mieleen yöllä herätessäkin
* iloa toi oivallus, että FB:ssa voi kuvilla kertoa lapsenlapsille caminosta ja saada heidän kommenttejaan.

Saturday, April 25, 2015

Zafra ja ensimmäinen oikea kaupunki

Maisemat vaihtuivat pelloiksi ja taas kumpuileviksi pelloiksi; vehnää, kauraa ja viiniviljelmiä. Osa pelloista on vielä mustalla mullalla..Toki kukkaniittyjäkin näkyi ja etenkin Monetin maalaamaa unikkoketoa.
Tänään onnistui Bluetooth-yhteys, joten joku kuva eilisestä. Eilen ihailimme kiviaitoja, käsin taidolla tehtyjä ja mennyttä huokuvia.
Tämän kuvan toinen tarkoitus oli kertoa, miten kätevä vaellusasu on hame. "The first lady I have seen walking in a skirt", joku sanoi. Hän ymmärsi miten vilpoinen hame voi olla kuumalla säällä.

Tämän päivän taival oli varjoton, mutta onneksi päivä oli pilvessä. Vastaan tuli lammaslauma. Siinä ne seurasivat paimenta eikä ajatustakaan karkuun juoksemisesta.
Tänään olen oppinut mitä on sikolauma, mistä UT puhuu; satoja sikoja laitumella. Tämä on sikojen kasvatusseutua, erityisesti mustien sikojen. Niistä tehdään mm. jamonia eli ilmakuivattua kinkkua. Jamon Iberia on erityisen hyvää ja se on tehty mustien sikojen lihasta.

Koska FB:ssa Pyhiinvaeltajien ryhmässä on puhuttu paljon Zafran toisesta albergasta eli Alberge de la Asocation de amigos del camino, menimme sinne.
Petimme on tuolla erkkerissä. Yksi haaveeni eli huone jossa on erkkeri, toteutuu tällä tavalla. "Kaikkea ei tarvitse omistaa itse", sanoi kälyni. No, ei tämä nyt ihan perusalberga ole. Suihkutilat ja vessa näyttää tältä
Jotenkin tämä paikka liittyy van Gouhiin kun meidänkin huoneen nurkassa on hänestä muistuttava taiteilijannurkkaus. Yöpyminen maksoi 12 €.
Tänään jo kahdet hyvästit. Barselonalainen mies voi huonosti ja lähti kotiin. Hyvästit aamiaisella. Maria-Ellen oli nainen, joka Monesteriossa tuli sanomaan"Hi, wellcome". Juttelimme lyhyessä ajassa paljon. Hän on amerikkalainen, ollut vaihto-oppilaana Argentiinassa, ollut naimisissa kolumbialaisen kanssa ja asunut 20 vuotta siellä, puhui ranskaa, espanjaa, englantia ainakin. Kerroin että meillä on ollut 6 vaihto-oppilasta. Hän oli siitä vaikutettu, koska vaihto-oppilasvuosi oli ollut hänelle käänteentekevä ihmiseksi kasvamisessa. Tapasimme eri päivinä mennen tullen ja tänään hän lopettaa tämänvuotisen caminon "Grand children need me". Hän tuli vuoteeni reunalle istumaan ja kertoi, että hän pitää minut aina sydämessään, koska hän arvosti kotimme avaamista vaihto-oppilaille: "Universuni kiittää teitä. Nuo nuoret ihmiset eivät ole samoja kuin teille tullessanne. Pienillä muutoksilla muutetaan maailmaa". Olin ihmeissäni, koska emme pitäneet mitenkään kummallisena vaihto-oppilaiden kotina ja vanhempina olemista, kun iso talomme alkoi vähitellen tyhjentyä omista lapsista. Maria-Ellen antoi kotoaan Caroliinasta tuomansa pienen simpukan. Lämmin kohtaaminen. Rohkaisu. Kannustus jatkaa sillä tiellä, jossa pienet asiat ovat pienien muutosten alku.

Tämän päivän eucaristico
* selvisin aamun pettymyksstä kun Caldsadilla de los Barrosissa ei löytynyt aamukahvia ja edessä 15 km taloton taival
*  albergassa tervetulleeksi toivotti rauhoittava musikki, josta olemme saannet nauttia koko iltapäivän
* kohtaaminen M-E:n kanssa, siis todellinen kohtaaminen

Zafra on oikea kaupunki. Lauantaina tämä on tietysti hiljainen eikä turistikausi ole vielä alkanut. Keskustassa on Tukholman Gamla Stania muistuttava vanha kaupunki. Muuten turistikaudesta puheenollen esim. Monasteriossa oli useita hotelleja, jotka tarjosivat peregriinoille majoituksen, illallisen ja aamiaisen 25 €. Ei paha hinta ja hyvä idea saada edes vähän käyttöä hotelleille. Tosin monet valitsevat silti albergat sosiaalisuuden ja kohtaamisten vuoksi.
Etsimme kirkkoa, jossa olisi messu tänään tai huomenna. Kummallista, että albergiissa ei ole paikallisista messuista informaatiota eikä edes läheisen kirkon ovissa. Jatketaan etsintää.
Ajan patinoima kirkko voi olla kirkko, Jumalan ja perheväen kohtaamispaikka.

Friday, April 24, 2015

Fuento de Cantos ja uusi yritys

Tekniikan mystisyys vaivaa tämän blogin kirjoitusta. Äskeisen tekstin viimeinen kuva näyttäytyi jättiläisenä, enkä tietysti osaa tehdä sille mitään. Otan uuden yrityksen.

Olen joskus kertonut, että Portugalissa ihmiset ovat erittäin ystävällisiä, sitä ystävällisyyttä olemme kaivanneet, sillä yksikään kuppilan pitäjä tai ravintoloitsija ei ole vielä hymyillyt. Voisivathan he vähän yrittää ystävällisyyttä, sillä peregriinot tuovat kuitenkin pienille kylille edes vähän tuloja. Tähän mennessä kaikki kuppiloiden pitäjät ovat olleet miehiä. Jossain on ollut kolmekin miestä tiskin takana.

Jalat ovat edelleen kaikkea muuta kuin reippaat. Ehkä nousut ja etenkin laskut ovat vieneet ne niin jumiin että portaitten alastulokin on hankalaa. Parempia päiviä odotellessa kehotankin kaikkia Caminolle tulevia harjoittamaan kävelyä ja etenkin viimeisellä viikolla muutama pitkä lenkki. Lenkkiin on hyvä sisällyttää nousuja ja laskuja. Vaasalaiset Öjbergille.

Tämän päivän eucaristico

* loppumattoman kauniit maisemat, tänään kuin kukkivat Skotlannin nummet (en ole käynyt)
* matkaystävällisyys ohittajien ja ohittamiemme kanssa
* levollinen tunne pelkässä olemisessa

Vau, kuvan siirto onnistui. Tässä albergan ravintolan teranssia. Siellä illalla sitten menu del peregrino.

Vaellamme kuivaan aikaan, sillä emme ole tavanneet tulvavesiä emmekä ylipursuavia jokia, jotka pakottavat joskus vaeltajat käyttämään maanteitä tai etsimään kiertoteitä. Ilo tämäkin.

Reittimme on kulkenut kaikkea muuta kuin ihmisten ilmoilla. Joskus on 20 km talotonta taivalta. Ja jos peregriino on kotimaassa ajatellut, että jos varusteista jotain puuttuu, voi ostaa matkalta, niin eipä helposti voikaan. Olen odottanut kauppaa, josta voisi ostaa aurinkovoidetta (tuubin pohja lähellä) ja kortteja, mutta eipä ole sellaista kaupaa eteen sattunut. En tosin ole etsimällä etsinytkään. Huomenna olemme Zafrassa ja se lienee isompi!
Tähän loppuvat Convention kuvat! Huomiseen jJs.

Fuente de Cantos ja lyhyt päivä

Yritteliäisyyden puutteesta ei ainakaan voi soimata yksityisten albergojen pitäjiä. Almanden de la Platan yksityisen albergan pitäjä oli jo kadulla houkuttelemassa asiakkaita. Hän sitten suositteli seuraavan kaupungin yksityistä albergaa. Monesterion Albergue Parroquial de Monesteriossa kävi espanjalainen mies kertomassa Fuente de Cantoksen yksityisestä albergasta kuvien kanssa. Myyntivalttina kahdEn hengen huone 'a 10 € hengeltä kun kerrossängyssä kunnallisessa albergassa 8 €. Kun hän alkoi kaivaa puhelinta ja reservita niin ymmärsin sanoa no, kun haaveilin Albergue turistico municipal convento via de la Plata. Arvelin että sana convento viittaisi johonkin veljeskuntaan tms, joten se kiinnosti. Niin asia olikin. Alberga oli todennäköisesti ollut aikaisemmin luostari.
Lähestyttäessä kaupunkia annettiin yhdestä pikkuautosta ko albergan mainos. Tunnunstus kaikelle yrittämiselle.


Tänne saavuimme
 Sorry, en osaa poistaa toiseen kertaan tullutta kuvaa.
Tästä vastaanottoaulaan

Vastoinkäymiset jatkuvat, eli kaikki kuvat tulevat moneen kertaan. Ensimmäinen vastoinkäyminen oli, että tämän päivän kuvia en onnistunut siirtämään Bluetoothilla. Siksi pyörin tabletin kanssa albergaa ympär
Saimme kahden hengen huoneen ja aamiaisen 12+12€. Kaupunki osoittautui asumalähiöksi, josTa löysimme kirkon, pari baaria ja muutaman siestan aikana kiinni olevan kaupan.


Thursday, April 23, 2015

Monesterio ja helteinen päivä

Kuntoraportti: jalkaterät voivat hyvin. Ei rakkoja, ei hiertymiä. Tosin vanha vaiva eli oikeassa jalassa tuntu, että sukka on kurtussa vaivaa ajoittain. Sitä ei saa poistettua. Mutta jalat muuten - apua. Ne ovat jäykät ja välillä särkevät pohkeesta. Kun kuppilassa istumisen jälkeen lähden liikkeelle, tunnen myötätuntoisia katseita selässäni. En kuitenkaan ehtinyt tehdä tarpeeksi pitkiä lenkkejä (15-20 km) ennen lähtöä Edeltävällä viikolla. Aikaisemmin tein muutaman sellaisen ja viimeisellä viikolla oli aikaa vain noin 5 km päivittäisiin kävelyihin. Parina viime vuonna kävelin viimeisenä viikkona muutaman pidemmän ja sain jalat kipeäksi, mutta ne tervehtyivät ennen lähtöä. Ajattelin herätellä uinuvia jalkalihaksia, jolloin matkan alkaessa ne ovat jo  palautuneet normaaliolotilaan. Tätä kankeutta on kestettävä vielä pari päivää, sitten ehkä askeleet alkavat käydä reippahasti.

Jaksamiskunto aikamoisen hyvä, onhan päivämatkat olleet yli 30. Viime talvi oli kunnon kohottamisen kannalta minulle hyvä hiihtotalvi ( 900 km) ja lisäksi pyöräilin töihin 2x 5 km kolmesti viikossa ja vesijuoksin ja jumppasin noin kerran viikossa.

Aamu alkoi vaelluksella mm. laitumilla missä oli sikoja.

Aamun sopivassa säässä pääsimme El Real de la Jaraan (14 km), jossa aamiainen. Sitten aurinko alkoikin porottaa edellisten päivien tapaan. Saimme kävellä kyläteitä ja polkuja. Hyvä niin. Luonnonpuisto jatkui. Virkistäviä maiseman kaunistajia olivat pienet lammet, joihin ilmeisesti kerätään valumavesiäkarjalle. Luonnonpuistossa oli joissain kohdin karjaa aidattuna laitumella.Jotain roomalaisesta tiestä kertoi ehkä muutama linnan jäänne polun läheisyydessä.

Jos satuin ajattelemaan, että Via la Plata on tasainen niin erehdyin. Katselin opaskirjoista että nousemme viiteensataan metriin, joskus seitsemään ja kerran tuhanteen. Eipä tullut mieleen, että matalampikin mäki on mäki ja kun mennään ylös ja alas, niin siinä on nousua ja laskua,  tänäänkin nousua 630 ja laskua parisataa. No nousuissa pysähtelemme puiden varjojen alle. Aamusta askeleemme on ripeä, kun haluamme ehtiä sopivassa säässä pitkälle. Iltapäivän sitten hidastelemme väsymyksen ja kuumuuden tähden.

Tänään olen ryhtynyt sosiaaliseksi. Matkalla tapasimme espanjalaisen 73 vuotiaan miehen joka osasi vähän saksaa. Yhteisellä kielellä tuli selvitettyä maratonit (hän juossut Helsingin maratonin ja monta muuta), Caminot, saksan opiskelut ja Catalonian poliittinen tilanne. Haluaisivat olla itsenäisiä, mutta heidät pakotetaan puhumaan oman kielen sijasta espanjaa, he ovat ahkeria ja saavat tehdä työtä muitten eteen. Päätin taas kerrata uudelleen lukion saksan kurssin. Saksa on yllättävän hyödyllinen caminolla.

Tulimme kirkon ylläpitämään 6 vuotta vanhaan Albergaan. Yksi opaskirja kertoi tästä. Tämä on monella tavalla viehättävä paikka, terassi, hEdelmiä pöydällä syötäväksi, ystävällinen hospitaliero, 10 €. Tulimme viimeisiä joten tarjolla vain yläpetejä. Oh no. Tyydyimme. Voihan yläpetilläkin kokea päivän huippuhetken suihkun ja pyykin jälkeen;relax. Täällä löytyi kanadalaisia, joitten kanssa oli hyvä jatkaa sosiaaliseksi muuttunutta elämää.
Päivän eucaristico
* aamulla herätessä tunne, tie kutsuu, mitähän päivä tuo tullessaan
* päivän heräämisen ihme: klo 7 syvä hämärä ja 7.30 valoisaa
* sammakoiden kova-ääninen kurnutus

Päivän heräämisen ihme tapahtui Namibiassa 5.30-6.00. Se oli aika jolloin kävin juoksulenkillä, että kyläläisten ei tarvinnut ihmetellä, mitä kummaa vanha nainen juoksee!!! Kuudelta alkoivat ensimmäiset tulla savimajoistaan joelle peseytymään tai hakemaan vettä.

Tämä olisi paratiisi parille vävylleni. Toinen nimeäisi lintuja, jotka laulavat moniäänisenä orkesterina ja toinen matkisi niiden ääniä. Ihmettelen, että linnut jaksavat laulaa siestankin aikana.
Tämän päivän lintu: uuttukyyhky tai sepelkyyhky, sama mikä huhuilee mökillä alkukesästä.

Viimeinen miete; mistä kuppiloiden ja ravintoloiden pitäjät saavat asikkaansa. Kuppiloissa on kyllä miehiä kahvilla aamusta iltaan. Illalla syömässä olemme tavanneet vain pergriinoja. Siis ei montakaan kappaletta. Tuleeko syöjät vielä myöhemmin, pikemminkin ajattelen, että kylissä ihmiset eivät käy ulkona syömässä.

Wednesday, April 22, 2015

Almaden de la Plata

Saimmekin pilvipoudan. Tosin aurinko välillä pilkisti, mutta oli hyvä vaeltaa, kun ei ollut liian kuuma. Aamulla lähdimme vaille 7 ja kävimme aamiaisella ensimmäisessä sitä tarjoavassa kuppilassa. Ikuinen Camino probleema: mennäkö ensimmäiseen kuppilaan - ehkä jäljempänä tulee parempi. Joskus sitten käy niin että jäljempänä ei tule mitään tai päinvastoin löytyisi ihana kuppila. Ehkä on opeteltava elämään hetkessä ja ajateltava että elämässä ei ole vain yhtÄ vaihtoehtoa. Jos kuppila menee ohi, yleensä seuraava löytyy viimeistään ennen 20 km.

Tänään maantien reunaa 29 km. Liikennettä tuolla tiellä ei ole paljon ja maisema on kaunis.

Loppu matka (12 km) oli luonnonpuistoa, jossa mm. korkkipuut ihmetyttivät. Puittenvälissä niitty saattoi sinipunertaa lavendelin kukista. Muistelin omaa laventeliani viime kesänä ruukussa a' 5 €.

Pakko vielä ihailla kukkia. Tätäkin isokukkaista pensasta saattoi olla vuoren rinteet valkoisina. Liekö jotain hanhikin sukuista, sen näköisiä on eri näköisinä.


Tämä Via de la Plata on vanha roomalainen tie. Olen odottanut merkkejä siitä tiestä. Toistaiseksi yksi luonnonpuiston portti ehkä muistutti tuosta aikakaudesta. Olimmehan missanneet eilisaamun pimeydessä Anfiteatro Romanon Itallicassa. Katsomoon on mahtunut 20 000 ihmistä. Sopisi vaikka kesäjuhlien pitopaikaksi.


Nyt olemme viidessäsadassa metrissä. Nousemme koko ajan, toisinaan hengästymiseen asti. Majoituimme yksityiseen Albergaan (10 €). Monet eilispäivän majoituksesta tutut jatkoivat kunnalliseen albergaan. Sanoivat että sen tuotto menee Caminon ystäville, jotka ylläpitävät muutamaa albergaa Caminolla. Minä taas ehdin ajatella, että haluamme kannataa yksityisyritteliäisyyttä. Molempi parempi.

Tämän päivän eucaristico;
* pilvet sekä monimuotoisuudessaan että auringon suojana
* levänneet jäsenet, vaikka illalla ajattelin, että aamulla ei kangistuneilla jaloilla kävellä
* suklaakakku ja kahvi

Tänään majoittumisrutiineiden jälkeen kiersimme kylällä ja haaveilin kahvista. Tavallisten kuppiloitten vitriineissä ei ole juurikaan kahvileipää, no sellaisia ikuisesti säilyviä kakkuja ehkä. Taas oli tyhjä vitriini, mutta sanoin kysyvällä äänellä: "Tarta?". Mies  vastasi samalla äänellä: " Tarta de cokolade?". "Si, si" ja sain maistuvan sacherkakun oloisen suklaatortu ja kahvin 3,5 €.

Jälleen menossa yksi päivän tähtihetkistä; loikoilua päivän uurastuksen jälkeen, lukemista ja tämä kirjoittaminen. Kukahan tätä muuten lukee? Kenelle kirjoitan? Ensimmäisenä päivänä lukijoita oli 57 ja blogin suosio romahti heti seuraavana päivänä; 10 lukijaa. Mielessäni kirjoitan tätä Caminosta kiinnostuneille, siksi tietoa reitistä, kirjoitan perheenjäsenille, jos joku haluaa seurata kuulumisia, kirjoitan ystäville, jotka satunnaisesti käyvät sivuilla.

Tuesday, April 21, 2015

 

Innostuneena  siitä, että sain Bluetooth yhteyden kameran puhelimesta toimimaan tälle laitteelle, laitan muutaman kuvan. Katedraalin nurkka. Kokonaisuutta on turha edes yrittää kuvata.

Edessä reitti tuntematon aukeaa. Se virittää ainakin keskustelun; mitähän tuon mäen takana on?

Kaikeanlaista voi kysellä, kuten mitä ihmettä tuo härkäpari ja kaksi ajajaa tekevät. Vankkureita oli useita ja ne kiersivät isoa niittyä, lienee joku rata. Kaikkiin kysymuksiin ei ole vastausta.

 Eukanlyptuspuu kasvaa nopeasti ja se hyödynnetään teollisuudessa äkkiä. Joku vanhus oli jäänyt joen partaalle.
Kati antoi luvan kuvan julkaisemiseen. Kaunis, energinen ihminen, jonka "sattuma" on tuonut polulleni!

Castiblanco de los Arroys

Alberga täynnä kankeita ja väsyneitä ihmisiä. Jokaisella toinen päivä ja silloin käyttämättömät lihakset ilmoittavat olemassaolostaan. Tänään majoittujia on 18 kotoisasti kerrossängyissä.
Aamulla lähdimme klo 6.00, kun Mies oli herännyt jo neljältä ja minäkin kohta sen jälkeen. Tietysti oli pimeää, enkä todellakaan ole innostunut näkymättömistä maisemista. Onneksi aloimme Santiponcen kaupungista (Sevillan nukkumalähiö). Italicasta löysimme 6.30 kuppilan, josta saimme zumon ja bocadillon. Uskomatonta, että kuppilassa oli jo kymmekunta kulmakunnan miestä aamukahvilla!
Guillenassa olimme jo yhdeksän jälkeen. Jälleen zumolle (yhteen tuoremehulasiin puristetaan 4 appelsiinia), kauppaan ja jatkoimme matkaa. Nyt saimme jättää esikaupungin ja teollisuusalueet ja pääsimme oliivilehtoihin ja karjan laidunmaille. Saksalainen opaskirja kertoi, että lehmät ovat ujoja, ettei tarvitse pelätä, mutta silti ei ole hyvä närkästyttää niitä.
Tänään ihmettelen kuten ennenkin kukkien värikkyyttä. Sinisiä kukkia paljon, mikä meillä on harvinaisempaa
Portinpielessä kukkiva Mikä? toi mieleen Afrikan ja äitienpäivän. Vävy ja lapset toivat ison kimpun tuota kukkaa. 

Monena vuonna olen päivitellyt sitä, että meillä hartaasti viljellyt kukat kasvavat täällä luonnossa tai että keväällä kukkivat meidän syksykukat (esim. Keäkukkia).. Nyt voin ihmetellä muuta kuten esim. sitä että kaktuksia täällä on kuin Namibiassa. Tuo iso lehtikaktus on nupussa ja toivon hartaasti, että näkisin sen kukkivan.
En ollut ajatellut, että tämä seutu on niin etelässä, siksi sääkin on kuumempaa kuin muina keväinä vaeltaessamme.
Tänään jatkui helle. Auringolta oli suojauduttava. Puoleen päivään asti aurinko oli sentään pilviverhon takana. Perillä olimme 14.30. Suihku, pyykki, tavaroiden järjestys, opaskirjojen kertaus tämän päivän osalta ja huomisen vilkuilu, siinä kohdassa usein torkahdan ja olo on autuaallinen.
Tänään olen vielä kielitaidoton suomalainen. Kysymyksiin osaan sentään vastata.

Tämän päivän eucaristico:
* kuvien lataustaidon löytyminen
* muistin sanoa kuppilassa: poco caffe mucho leche ja kyllä maistui
* eväät oliivilehdon varjossa ja erityisesti täkäläinen maistuva tomatti
Hintatietoja Caminosta kiinnostuneille:
Lento Hki-Malaga alle 100 €
Alsan bussi Malaga-Sevilla 23€
Hotelliyö (***) 35 €
Tuoremehulasi 1,50€
Yöpyminen tässä albergassa 5 €

Huomisesta varoitellaan: pitkä päivä 30 km talotonta taivalta, ei siis kauppoja eikä kuppiloita. Nyt kaupungille etsimään eväitä ja syömään menu del peregrino, kunhan ruokapaikat suvaitsevat aukaista ovensa (täällä usein klo 20 jälkeen).

Päivän lintu: käki.