Koko ajan tuntuu sunnuntailta, siis, etta on pyha eika perjantai.
Pyhiinvaeltajien messu on aina sykahdyttava. Tahan aikaan vuodesta pyhiinveltajia tulee Santiaagoon 700-1000 paivassa. Kirkko tayttyy jo paljon ennen klo 12. Heleaaaninen nunna opettaa meille muutaman messussa laulettavan yhteislaulun. "Laudate omnes gentes, laudate Dominum", "Jesu Cristo, rex gloria" ja joku espanjankielinen, jossa hallelujaan pystyi yhtymaan. Messussa laulettiiin latinaksi "Agnus Dei, vi peccata mundi, miserere" ja " Gloria in ex celsis Deo...". Nyt olin iloinen, etta joskus on tullut luettua latinaa 3 vuotta.
Mika messussa sykahdyttaa?. Me tulemme yhteen, kukin omalta Caminoltansa. Tulemme kirkkoon, johon miljoonat ihmiset ovat kokooontuneet ennen meita. Tuttujen kohtaamisia. Ilo kohtaamisesta, halaus, jokin yhteisyyden haivahdys. Se on vain tassa hetkessa. Taysi kirkko puhuttelee. Halleluja on yhteista kielta. Uskontunnustuksen ja Isa meidan rukouksen poljento on yhteista.
Oma lukunsa on Botafumeiro messun lopuksi. Kahdeksan miesta tarvitaan nostamaan ja antamaan vauhtia 60 kg painavalle ja yli metrin korkuiselle suitsutusastialle. Siihen pannaan tuli ja ennen vanhaan suitsutuksen savu halvensi likaisten pyhiinvaeltajien hajua. Nyt se on naytos, joka jollain tavalla paattaa Caminon. Suitsutuksen savu symbolisoi myos Jumalan luo nousevia rukouksia.
Tulin loppumatkan eraan amerikkailaisen pariskunnan seurassa. Matka joutui huomaamatta. He olivat niin erikoinen ja mielenkiintoinen pari, etta heista on kerrottava. He ovat jaaneet elakkeelle noin 57 vuotiaana. Mies oli sairastanut vakavan syovan ja he tekivat paatoksen elaa loppuelama kiireisen tyoelaman jalkeen. He sanoivat, etta elake riittaa yksinkertaiseen elamiseen. He asuvat pienessa metsanvartijan talossa Kanadan rajalla. He vaeltavat kavellen tai pyoraillen noin 3 kk vuodesta. Caminoita he ovat kavelleet 10 000 km. Mm Lontoosta Roomaa. Amerikan he ovat pyoraileet rannikolta toiselle ja ristiin rastiin kolme kertaa. Kotoa ovat kavelleet Mexikoon. Kavely ja pyoraily on ollut heidan harrastuksensa jo opiskeluajasta lahtien. He eivat osanneet sanoa, miten monta kymmenta tuhatta kilomateria he ovat kavelleet.
"Hellow, how are you? How is your day to day?", he aloittivat ja niin juttelimme monta tuntia. He kertoivat tavanneensa Caminolla mm. isoisan 14-vuotiaan pojanpojan kanssa. Nama kulkivat 5 viikkoas. Isoisa halusi erottaa huonoon seuraan joutuneen pojan kavereista ja varjella huumeista, jotka olivat juuri tulleet pojan elamaan. Viisi viikkoa teki tehtavansa. Poika muuttui. Ja kuin ihmeen kaupalla 15 vuotta myohemmin ranskassa pyoraillessaan Hab ja Beggy kuulivat nimeaan huudettavan. Tuo poika, aikuiseksi kasvanut jo, tunnisti heidat ja pysaytti, vei kotiinsa, tutustutti perheeseensa ja kertoi, etta isoisa oli kaukaa viisas. Hanen vaivannakonsa oli kantanut hedelmaa.
Pariskunta oli tavannut kaksi nuorta tyttoa, jotka olivat hoitajansa (counselor) kanssa kulkemassa Caminoa ( eri kerroilla). Tytot olivat joutuneet huonoon seuraan ja sekaantuneet huumeisiin. Sosiaaliviranomaiset olivat sanoneet, etta on kaksi vaihtoehtoa; laitos (jossa on muita samanlaisia, ja joka ei ehka muuttaisi tyttoja) tai Camino hoitajan kanssa. Aikamoinen viisaus. Joku oli matkalla ihmetellyt; "Kuka maksaa. Etta yhteiskunta? Joku olisi maksanut tyttojen hoidon ja elaman vauriot kuitenkin. Mika viisaus.
Camino paatoksessa, mutta Camino jatkuu. Camino on tehnyt tehtavansa, mika silla talla kertaa oli.
Ehka kotiin paastyani laitan tanne muutaman kuvan joistain minulle tarkeista kohteista ja havainnoista.
Friday, May 10, 2013
Wednesday, May 8, 2013
Muuttaako Camino?
FB:n Pyhiinvaeltajat-ryhmassa kysyttiin, onko Camino muuttanut sita kulkeneita. En osaa sanoa mitaan muuta kuin etta se on istuttanut Camino-kaipuun. Siis kaipuun paasta joskus takaisin. Minulle itse Camino on se juttu. Taalla koen kiireettomyytta, huolettomuutta ja iloa ihan toisella tavalla kuin missaan muualla. Kiiretta ei voi olla, kun jokainen askel on otettava itse. Huolet ovat kovin pienia ja konkreettisia. Mitaan kotimaan huolia ei taalla voi kantaa. Mikaan keskenerainen ei mahdu mieleen, Mitaan projektia ei voi edistaa. Ilon koen usein fyysisesti ja syvana kiitollisuutena tasta hetkesta. Ilo alkaa jo silloin kun paatos uudesta Caminosta on tehty ja alamme suunnitella sita. Camino on minulle eraanlainen laskeutumispaikka. Rauhan ja hetkessa elamisen paikka. Tama Camino on ollut erityinen rukouksen camino.
Joku kysyi, etta miksi pitaa loikkaamista opetella, miksei latakoita voi kiertaa. Usein ei voi. Tie voi olla uurtunut syvaan tai kiviaidat ymparoivat sita tai sitten piikkiset boisenmarjaryteikot, joista vain prinsessa ruususta pelastava prinssi miekkoineen saattaisi selvita. Muutenkin nuo piikkiset oksat uhkaavat raapia kinttuja, jos ne eivat ole suojattu. Ainoa varjo hameessa vaeltajalle. Olenkin saanut muutaman naarmun, jotka alkavat olla jo parantumaan pain.
Ai miksiko vaellan hameessa? Se on viilein vaate vaelluksessa. Shortseista en pida ikaisillani (lue itsellani) ihmisilla. Sateella sadelahkeet riittavat eika pitkien housujen lahkeet kastu. Yksin vaeltaessa voi helteella helmoja heilutella vaikka korviin asti ja karkoittaa kuumaa. "Ensimmainen hameessa vaeltaja, minka olen koskaan nahnyt", sanoi eras useamman Caminon kulkenut.
Vaikka tiesin, etta Arzuassa ranskalainen ja pohjoinen Camino yhtyvat, oli silti shokki nahda niin paljon reppuselkaisia kulkijoita. Ensimmainen Alberga, josta kysyin yopaikkaa klo 13.30 oli jo taynna. Nyt olen Via Lactean hulppeassa yksityisessa Albergassa ( 10 E). Yllatyksekseni kuulin kielta, jota en ole neljaan viikkoon kuullut. Ruotsalainen 18 hengen nuorten ryhma oli ohjaajineen liikkeella. Siihen tuli myos ahvenanmaalainen nainen. Han sanoi, etta ei ole kolmeen viikkoon ranskalaisella reitilla tavannut pohjoismaalaisia muita kuin pari norjalaista. Espanjalaiset ja saksalaiset ovat taalla enemmistona. Huomenna tavoitteena on Monte do Gozo. Siella on Albergassa 400 paikkaa, joten eikohan sinne mahdu. Siita on matkaa Santiagoon vain 6 km.
Paivan ilo: vain vahan sadetta. Sininen taivaskin pilkotti.
Paivan hammennys: ylaosattomissa bikineissa olevien naisten kuvia baarin seinalla. Onneksi tuo ei tule enaa kysymykseen Suomessa
Paivan aani: oikeastaan monen paivan - pikkukylissa aanekkaasti musiikkia toistavat aanentoistolaitteet. Tulee mieleen Namibiassa Nkurenkurun kyla, jossa kasettisoittimista kuului musiikki kauas. Murehdimme joidenkin paikallisten kanssa sita, jso nauhoitetun musiikin kuuntelu syrjayttaa oman musiikin ja laulun, niin kuin meilla on kaynyt. Kalley (pihapoika) sanoi kerran menevansa koulun pihalle illalla laulamaan. Kun ihmettelin sita, han sanoi, mita muuta tekisimme, ellemme laulaisi. Jalkapallo ja laulaminen oli viela monien vapaa-ajan harrastus silloin.
Paivan elamaa: kasvimaita laittavat ihmiset, kylvotoihin kiiruhtavat traktorit. Joillain kasvimailla kylla kasvu on jo hyvalla alulla ja jopa sadonkorjuuvaiheessa (salaatti, purjo)
Paivan toive; please, vain kohtuullisesti sadetta huomiseksi. Edessa 34 km.
Paivan high light: suihkun ja el salada da mixdan jalkeen makuupussiin ja vain olemaan.
Joku kysyi, etta miksi pitaa loikkaamista opetella, miksei latakoita voi kiertaa. Usein ei voi. Tie voi olla uurtunut syvaan tai kiviaidat ymparoivat sita tai sitten piikkiset boisenmarjaryteikot, joista vain prinsessa ruususta pelastava prinssi miekkoineen saattaisi selvita. Muutenkin nuo piikkiset oksat uhkaavat raapia kinttuja, jos ne eivat ole suojattu. Ainoa varjo hameessa vaeltajalle. Olenkin saanut muutaman naarmun, jotka alkavat olla jo parantumaan pain.
Ai miksiko vaellan hameessa? Se on viilein vaate vaelluksessa. Shortseista en pida ikaisillani (lue itsellani) ihmisilla. Sateella sadelahkeet riittavat eika pitkien housujen lahkeet kastu. Yksin vaeltaessa voi helteella helmoja heilutella vaikka korviin asti ja karkoittaa kuumaa. "Ensimmainen hameessa vaeltaja, minka olen koskaan nahnyt", sanoi eras useamman Caminon kulkenut.
Vaikka tiesin, etta Arzuassa ranskalainen ja pohjoinen Camino yhtyvat, oli silti shokki nahda niin paljon reppuselkaisia kulkijoita. Ensimmainen Alberga, josta kysyin yopaikkaa klo 13.30 oli jo taynna. Nyt olen Via Lactean hulppeassa yksityisessa Albergassa ( 10 E). Yllatyksekseni kuulin kielta, jota en ole neljaan viikkoon kuullut. Ruotsalainen 18 hengen nuorten ryhma oli ohjaajineen liikkeella. Siihen tuli myos ahvenanmaalainen nainen. Han sanoi, etta ei ole kolmeen viikkoon ranskalaisella reitilla tavannut pohjoismaalaisia muita kuin pari norjalaista. Espanjalaiset ja saksalaiset ovat taalla enemmistona. Huomenna tavoitteena on Monte do Gozo. Siella on Albergassa 400 paikkaa, joten eikohan sinne mahdu. Siita on matkaa Santiagoon vain 6 km.
Paivan ilo: vain vahan sadetta. Sininen taivaskin pilkotti.
Paivan hammennys: ylaosattomissa bikineissa olevien naisten kuvia baarin seinalla. Onneksi tuo ei tule enaa kysymykseen Suomessa
Paivan aani: oikeastaan monen paivan - pikkukylissa aanekkaasti musiikkia toistavat aanentoistolaitteet. Tulee mieleen Namibiassa Nkurenkurun kyla, jossa kasettisoittimista kuului musiikki kauas. Murehdimme joidenkin paikallisten kanssa sita, jso nauhoitetun musiikin kuuntelu syrjayttaa oman musiikin ja laulun, niin kuin meilla on kaynyt. Kalley (pihapoika) sanoi kerran menevansa koulun pihalle illalla laulamaan. Kun ihmettelin sita, han sanoi, mita muuta tekisimme, ellemme laulaisi. Jalkapallo ja laulaminen oli viela monien vapaa-ajan harrastus silloin.
Paivan elamaa: kasvimaita laittavat ihmiset, kylvotoihin kiiruhtavat traktorit. Joillain kasvimailla kylla kasvu on jo hyvalla alulla ja jopa sadonkorjuuvaiheessa (salaatti, purjo)
Paivan toive; please, vain kohtuullisesti sadetta huomiseksi. Edessa 34 km.
Paivan high light: suihkun ja el salada da mixdan jalkeen makuupussiin ja vain olemaan.
Tuesday, May 7, 2013
Kinsteripensaiden varjossa
Nyt minakin tiedan, mika on kinsteripensas. Ainakin saksalainen opaskirja kertoo, etta kuljmemme Ginsterin valloittamissa maisemissa. Yes. Silmankantamattomiin katajanoloista, keltakukkaista pensasta. Korkeaa ja matalaa. Kallioilla ja rinteilla. Ah kun saisin kuvan tahan. Tuon pensaan juurella Joona kiukutteli Jumalalle. Tuo oli pensas, jonka keltakukkaisia oksia Portugalissa oli vappuna ovien ja porttien pielessa. Lapin ruska tuli mieleen kun katseli maisemaa. Olinhan ylhaalla vuorilla. Tanaan viela kiipesimme 530 metrista 710 metriin. Kun nousu oli 10 km matkalla, ei se ollut paha.
Tihkusateinen aamupaiva, iltapaivala pilkahti aurinko. Roxicassa pienessa peregriinojen kahvilassa otin voileivan ja sille vuoltiin kolme sentin paksua juustosiivua. Taas ajatukset lensivat Itavallan matkalle. Yrjo ja Terttu Niemi veivat meidat yhdelle alppimaatilalle, jonka spesiaalituotteena oli tuore kylma maito ja iso voileipa ja talon juusto. Siivut olivat yhta paksuja. Nytkin ymmarsin, etta emanta oli itse tehnyt juuston. Tuo Itavallan matka Schloss Mittersilliin ja vaellukset ymparistossa nayttaa kayvan usein mielessani ja assosiaatioissani. Yhtena iltana oli linnan kappelissa ehtoollishetki. Sen jalkeen voi jaada esirukoiltavaksi. Jain, koska hartiassani oli ollut kauan (ehka vuoden) kipua tuottava piste. Kaksi eri fysioterapiajaksoa ja omat voimisteñeluliikkeet eivat olleet auttaneet. Yrjo ja Terttu voitelivat oljylla ristinmerkin otsaani ja rukoilivat kipujeni paranemista. Tuolle matkalle jai hartiakipuni ja se on pysynyt poissa. Olen nykyaan pyrkinyt kiertamaan tyohuoneessa eri tuoleissa paivittain, etta selka ei ole aina samassa asennossa.
Paksu juusto vei ajatukset myos Tertun hautajaisiin reilu vuosi sitten. Silloin koin vahvimmin yhteytta nakymattomaan todellisuuteen kuin koskaan. Siunaus oli ehtollismessu. Tertun arkku oli Hameenlinnan puolipyorean alttarin aarella. Tuolloin ymmarsin konkreettisesti puolipyorean ehtoollispoydan symbolisen merkityksen. Toisella puolella nakymattomissa ovat perillepaaseet. Meilla taalla vaeltavilla on yhteys heidan kanssaan mm. ehtoollispoydassa. Tertun matka tuntui jaaneen kesken. Hanen kuolemansa muistutti hetkessa elamisen merkityksesta ja lasnaolosta niiden ihmisten elamassa, jotka meidan laheisyyteemme on annettu.
Leivasta puheen ollen ihmetellyt leivan kuorien paksuutta taalla. Niitten kanssa saa oikein urakoida. Siinapa on se hyva puoli, etta kun pureskelet niita aikasi, ruuansulatukselle elintarkeaa sylkea erittyy riittavasti. Jonku suositus sanoo, etta 28 pureskelua suupalaa kohden takaa riittavan syljen erityksen. Se on paljon. Siksipa ranskalaisten isot kasvispalat esim.salaateissa ovat terveellisen kokoisia.
Tanaan kahvilasta lahdin yhden espanjalaisen pariskunnan kanssa. Kilometrin paassa nainen huomasi, etta hanen sauvansa oli jaanyt. Eipa auttanut muu kuin etta han lahti takaisin ja mies jai hitaasti kavellen odottelemaan. Enpa voinut olla ajattelematta, miten kavisi, jos meilla olisi sama tilanne. Mies sanoisi: "Jaa tahan minun reppuni kanssa, haen sauvasi". Niin han teksi. Nuorempana han haki muidenkin kuin perheenjasenten unohtuneita tavaroita. Kilpisjarvella kulki yhtena huhtikuun loppuna legendana tarina perheenisasta, joka lahti Kuonarjohkalta hakemaan Kilpisjarvelle (2 x 18 km)autoon jaanytta perheen kauraryynipussia. Olimme liikenteessa kolmen nuoren kanssa ja ensimmaisena iltana huomasimme, etta kauraryynit jaivat autoon. Seraavasta paivasta tuli lepopaiva, koska yksi nuorista sairastui oksennustautiin. Siispa mies lahti ajan kuluksi hakemaan unohtuneita kauraryyneja. Kaksi nuorista teki lumiluolan, jossa kaikki kolme nukkuivat takaisintulomatkalla.
Nyt olen Sobrado dos Monxes nimisessa paikassa. Tama on luostari, joka on parhaat paivansa nahnyt. Taalla on pyhiinvaeltajien Alberga. Kirkon kellot soivat joka viidestoista minuutti. Sunnuntaina ajattelin kirkon kellojen soidessa, etta kovin surullisia ovat kirkot, joitten kellot soivat, mutta joissa ei ole jualanpalveluksia. Sellaisia oli sunnuntaina matkallani muutama. Ehka ei ole pappeja, tai sitten ei ole kirkkokansaa. Santiagossa kylla kirkko tayttyy joka paiva useamman kerran.
Eilinen Alberga oli matkan toinen top-paikka Guemesen albergan rinnalla. Tata yllapitaa brittilainen Confraternity of St Jakob. Se oli yhteisollinen allberga. Vapaehtoiset vuorottelevat hospitalieroina. Takassa palaa tuli isossa ruokailuhuoneessa. Ihmiset viihtyvat yhdessa. Kahvia ja teeta ja kaakaota (Mies huomio!!!) koko ajan tarjolla, aamulla aamupala. Majoittujia oli 23. Monet aloittavat vaelluksen Vilalbasta tai Baamondesta, jolloin matkaa Santiaagoon tulee 100 km. Tuon matkan kaveltyaan saa Pyhiinvaeltajan todistuksen. Nyt siis on matkaseuraa loppumatkan. Huomen illalla tulen Camino del Francesille ja silloin vaeltajien maara moninkertaistuu. Artzuonissa on vahintaan 7 Albergaa tarjolla. Majoittuvathan tuolla kaikki raskalaisella reitilla 100 km kavelevat. Mielenkiintoista milta tuntuu hiljaisen vaelluksen muuttuminen kulkueessa vaeltamiseksi.
Sana juhlariemu kavi mielessani kun ajattelin Santiagoa (matkaa 61 km). Enpa tieda miten sinne tulon talla kertaa koen. Aikaisemmin se on ollut osa matkaa, ei mikaan erityinen top. Nyt kuitekin mielessa on tilaa toisenlaisillekin tunteille. Se nahdaan.
Paivan aani: sateen ropina pontsossa
Paivan tuoksu: paistettujen omelettien tuoksu tassa baarissa, jossa tama internet on
Paivan kukka: syreenit ja alppiruusut
Paivan ailahdus: joukkoon kuulumisen tunne aamulla Mirazin albergan aamupalalla
Paivan ilo: teiden varsilla on ollut useita betonisia tankoja, joitten paassa on krusifiksi. Oivallus siita, etta kaikki synnit on sovitettu kerran Golgatan ristilla. Niita ei tarvitse anella enaa anteeksi, sen sijaan joka paiva voi kiittaa, etta tamankin paivan synnit on anteeksi annettu. Siita ilo. Siita yha uudelleen kiitos Jumalalle hanen kasittamattomasta rakkaudestaan ihmiskuntaa kohtaan.
Paivan yllatys: etta tassakin kylapahasessa loytyi internet
Paivan pohdinta: ihmeellista tama nykyajan pyhiinvellus: samassa alypuhelimessa monta sanakirjaa, valokuva-albumit ja mahdollisuus internettiin (silloin kun WiFi on tarjolla).
Tihkusateinen aamupaiva, iltapaivala pilkahti aurinko. Roxicassa pienessa peregriinojen kahvilassa otin voileivan ja sille vuoltiin kolme sentin paksua juustosiivua. Taas ajatukset lensivat Itavallan matkalle. Yrjo ja Terttu Niemi veivat meidat yhdelle alppimaatilalle, jonka spesiaalituotteena oli tuore kylma maito ja iso voileipa ja talon juusto. Siivut olivat yhta paksuja. Nytkin ymmarsin, etta emanta oli itse tehnyt juuston. Tuo Itavallan matka Schloss Mittersilliin ja vaellukset ymparistossa nayttaa kayvan usein mielessani ja assosiaatioissani. Yhtena iltana oli linnan kappelissa ehtoollishetki. Sen jalkeen voi jaada esirukoiltavaksi. Jain, koska hartiassani oli ollut kauan (ehka vuoden) kipua tuottava piste. Kaksi eri fysioterapiajaksoa ja omat voimisteñeluliikkeet eivat olleet auttaneet. Yrjo ja Terttu voitelivat oljylla ristinmerkin otsaani ja rukoilivat kipujeni paranemista. Tuolle matkalle jai hartiakipuni ja se on pysynyt poissa. Olen nykyaan pyrkinyt kiertamaan tyohuoneessa eri tuoleissa paivittain, etta selka ei ole aina samassa asennossa.
Paksu juusto vei ajatukset myos Tertun hautajaisiin reilu vuosi sitten. Silloin koin vahvimmin yhteytta nakymattomaan todellisuuteen kuin koskaan. Siunaus oli ehtollismessu. Tertun arkku oli Hameenlinnan puolipyorean alttarin aarella. Tuolloin ymmarsin konkreettisesti puolipyorean ehtoollispoydan symbolisen merkityksen. Toisella puolella nakymattomissa ovat perillepaaseet. Meilla taalla vaeltavilla on yhteys heidan kanssaan mm. ehtoollispoydassa. Tertun matka tuntui jaaneen kesken. Hanen kuolemansa muistutti hetkessa elamisen merkityksesta ja lasnaolosta niiden ihmisten elamassa, jotka meidan laheisyyteemme on annettu.
Leivasta puheen ollen ihmetellyt leivan kuorien paksuutta taalla. Niitten kanssa saa oikein urakoida. Siinapa on se hyva puoli, etta kun pureskelet niita aikasi, ruuansulatukselle elintarkeaa sylkea erittyy riittavasti. Jonku suositus sanoo, etta 28 pureskelua suupalaa kohden takaa riittavan syljen erityksen. Se on paljon. Siksipa ranskalaisten isot kasvispalat esim.salaateissa ovat terveellisen kokoisia.
Tanaan kahvilasta lahdin yhden espanjalaisen pariskunnan kanssa. Kilometrin paassa nainen huomasi, etta hanen sauvansa oli jaanyt. Eipa auttanut muu kuin etta han lahti takaisin ja mies jai hitaasti kavellen odottelemaan. Enpa voinut olla ajattelematta, miten kavisi, jos meilla olisi sama tilanne. Mies sanoisi: "Jaa tahan minun reppuni kanssa, haen sauvasi". Niin han teksi. Nuorempana han haki muidenkin kuin perheenjasenten unohtuneita tavaroita. Kilpisjarvella kulki yhtena huhtikuun loppuna legendana tarina perheenisasta, joka lahti Kuonarjohkalta hakemaan Kilpisjarvelle (2 x 18 km)autoon jaanytta perheen kauraryynipussia. Olimme liikenteessa kolmen nuoren kanssa ja ensimmaisena iltana huomasimme, etta kauraryynit jaivat autoon. Seraavasta paivasta tuli lepopaiva, koska yksi nuorista sairastui oksennustautiin. Siispa mies lahti ajan kuluksi hakemaan unohtuneita kauraryyneja. Kaksi nuorista teki lumiluolan, jossa kaikki kolme nukkuivat takaisintulomatkalla.
Nyt olen Sobrado dos Monxes nimisessa paikassa. Tama on luostari, joka on parhaat paivansa nahnyt. Taalla on pyhiinvaeltajien Alberga. Kirkon kellot soivat joka viidestoista minuutti. Sunnuntaina ajattelin kirkon kellojen soidessa, etta kovin surullisia ovat kirkot, joitten kellot soivat, mutta joissa ei ole jualanpalveluksia. Sellaisia oli sunnuntaina matkallani muutama. Ehka ei ole pappeja, tai sitten ei ole kirkkokansaa. Santiagossa kylla kirkko tayttyy joka paiva useamman kerran.
Eilinen Alberga oli matkan toinen top-paikka Guemesen albergan rinnalla. Tata yllapitaa brittilainen Confraternity of St Jakob. Se oli yhteisollinen allberga. Vapaehtoiset vuorottelevat hospitalieroina. Takassa palaa tuli isossa ruokailuhuoneessa. Ihmiset viihtyvat yhdessa. Kahvia ja teeta ja kaakaota (Mies huomio!!!) koko ajan tarjolla, aamulla aamupala. Majoittujia oli 23. Monet aloittavat vaelluksen Vilalbasta tai Baamondesta, jolloin matkaa Santiaagoon tulee 100 km. Tuon matkan kaveltyaan saa Pyhiinvaeltajan todistuksen. Nyt siis on matkaseuraa loppumatkan. Huomen illalla tulen Camino del Francesille ja silloin vaeltajien maara moninkertaistuu. Artzuonissa on vahintaan 7 Albergaa tarjolla. Majoittuvathan tuolla kaikki raskalaisella reitilla 100 km kavelevat. Mielenkiintoista milta tuntuu hiljaisen vaelluksen muuttuminen kulkueessa vaeltamiseksi.
Sana juhlariemu kavi mielessani kun ajattelin Santiagoa (matkaa 61 km). Enpa tieda miten sinne tulon talla kertaa koen. Aikaisemmin se on ollut osa matkaa, ei mikaan erityinen top. Nyt kuitekin mielessa on tilaa toisenlaisillekin tunteille. Se nahdaan.
Paivan aani: sateen ropina pontsossa
Paivan tuoksu: paistettujen omelettien tuoksu tassa baarissa, jossa tama internet on
Paivan kukka: syreenit ja alppiruusut
Paivan ailahdus: joukkoon kuulumisen tunne aamulla Mirazin albergan aamupalalla
Paivan ilo: teiden varsilla on ollut useita betonisia tankoja, joitten paassa on krusifiksi. Oivallus siita, etta kaikki synnit on sovitettu kerran Golgatan ristilla. Niita ei tarvitse anella enaa anteeksi, sen sijaan joka paiva voi kiittaa, etta tamankin paivan synnit on anteeksi annettu. Siita ilo. Siita yha uudelleen kiitos Jumalalle hanen kasittamattomasta rakkaudestaan ihmiskuntaa kohtaan.
Paivan yllatys: etta tassakin kylapahasessa loytyi internet
Paivan pohdinta: ihmeellista tama nykyajan pyhiinvellus: samassa alypuhelimessa monta sanakirjaa, valokuva-albumit ja mahdollisuus internettiin (silloin kun WiFi on tarjolla).
Monday, May 6, 2013
Kiitos aurinko
Kiitos aurinko, etta et tanaan paista. Eilinen oli kuuma, suorastaan helteinen paiva ja tehtavana oli matkan raskain nousu 550 metriin. Nyt pysyttelemmekin taalla vuorilla, ei enaa isoja nousuja ja laskuja. Eilen onneksi sain vaeltaa metsateita. Silloin aurinko ei porota yhta kuumana. Kun joku patka oli aukealla tai jopa maantiella, totesin, etta helteiset kesavaellukset eivat ole minulle. Siksi olemme valinneetkin Caminoillemme joko syksyn tai aikaisen kevaan.
Jyrkat nousutkaan eivat ole minua varten. Siksi vieroksuin Camino del Nortelle lahtoa. Miesta kiinnosti tama eniten. Itse asiassa han sanoi; "Jos jollekin Caminolle lahden, niin mieluusti pohjoiselle reitille". Siinahan se oli sanottu, mika olisi reitti. En ole katunut. Kylla tama on hieno reitti. Jatimme Irun-Bilbao valin pois. Sen huomasimme raskaimmaksi ja niin ovat muutkin vaeltajat sanoneet. Talla reitilla saa seka vuoret, etta meren. Lisaksi laaksot ja metsat ja pikkukylat, niin kuin muillakin Caminoilla. Mutta ehka tama ei ole ensikertalaisen, huonopolvisen tai alle keskikuntoisen reitti. Taalla Caminon yhteisyys on vahaisempaa kuin ranskalaisella reitilla. Kuitenkin mielestani riittavasti. Liettualaisen Jordanin (sanoinko hanta aikaisemmin latvialaiseksi) kanssa olemme tavanneet usein. Viimekin yona olimme samassa Villaban Albergassa. Huomenna ehka viela tapaamme Sobrado dos Monxessa.
Eilisessa Albergassa oli belgialainen pariskunta, joka oli pyoraillyt kotoaan Santiaagoon ja sielta olivat palaamassa pohjoista reittia takaisin kotiin. Aikaa kuluu 3 ja puoli kuukautta ja pyorailya kertyy 5000 km. Pyorailijat kehuvat tata pohjoista reittia. Tapasimme Llaneksen Albergassa itavaltalaisen miehen, joka pyorailee Espanjaa ristiin rastiin. Han kertoi aikovansa perustaa urheilu-bussneksen pohjois Espanjaan (kerroinkohan tasta jo). Han sanoi, etta etenkin pyorailijoille tama on paratiisi; missa saat vuoret ja meren yhta aikaa. Itavallassa vain vuoret. pohjois-Espanjassa on erittain hyvat tiet. liikennetta kohtuullisesti ja usein on loydettavissa meidan maanteihimme verrattavia kylateita, joissa ei kulje raskas liikenne. Pohjois Espanja ei ole turistien ylikansoittama, niin kuin etela. Tosin onhan taallakin muutama iso turistikaupnki, mutta kesyttamatonta rantaa on vaikka kuinka paljon jaljella. Lisaksi pohjoisen viileampi ilmasto on liikuntaan otollinen.Siis pyorailysta innostuneet ja Caminosta haaveilevat; Camino del Norte on teille.
On aikamoinen kokemus vaeltaa 2 ja puoli viikkoa yksin. Koko aikana et voi kayda yhtaan syvallista keskustelua ja jakamista, koska yhtenen tunnekieli puuttuu. Isoin puute on se, etta ei voi heti jakaa kokemaansa ja nakemaansa. Blogi on kalpea vayla hetkessa jakamiseen verrattuna. Sinansa tama on kokemuksena antoisa. On outoa elaa hetkessa vain itseaan varten.
Taalla on syventynyt usko kognitiivisen oppimisen ideaan. Sen lahtokohta on, etta uusi tieto/kokemus ripustetaan aina jo valmiiseen tietorakenteeseen. Taalla aistit herkistyvat muitamaan menneita tapahtumia. Uusi kokemus herattaa muiston jostain tutusta. Askeinen Restaurante Galitcia vei muistikuvat Itavallan Kitzbuelin kylaan ja eraassa talossa olevaan vanhaan, vanhaan ravintolaan. Kukat assosioituvat aikaisemmin nahtyihin kukkiin. Sormustinkukkameri tanaan toi mieleeni ne muutamat sormustinkukat, jotka putkahtekevat kesaisin mokin pihalla milloin mistakin. Haluaisin niita enemman, mutta nyt kolmannen polven pikkuiset saattaisivat olla liian kiinnostuneita noista merkillisista (myrkyllisista) kukista.
Paatani on huimannut katsellessani taalla moottoriteita, jotka saattavat kulkea korkealla, korkealla betonipylvaiden paalla ylittaessaan laaksoja. Olen huokaisuut kiitollisena, ettei minun korkean paikan kammoisen tarvitse kulkea tuolla. Sitten jouduin kuitenkin moottirien vieressa kulkevalle kavelytielle kun ylitin puoli kilometria levean lahden Ribadeoon tultaessa. En voinut katsella alas enka sivuille "Katseellani taivasta tavoitan" ja Tytti Jappisen laulu "Silta yli synkan veden" auttoivat selviamaan.
Kun opaskirja sanoo henkeasalpaava nakoala merelle, niin se on todella sita. Kun kirja kertoo, etta polkusi kulkee idyllisen laakson reunaa, niin sita oli eilinen melkein 10 km taivallus pitkan laakson ylarinteella. Mitka nakymat; pient kylat, joki, heraava kevat, karjalaumat. Kun kirja sanoo, etta taman paivan taipaleella on taianomainen (zauberhaften) metsa, niin tanaan se oli sita. Voin sanoa, etta kulkemani metsatie oli kaunein ja vaikuttavin, missa koskaan olen ollut. Sanoinkuvaamaton voisi kuvata sita myos. Sammaloituneet kiviaidat, syvanvihreaa sammalta metsanpohjassa, naavaiset puut, ikivanat puut, kaiken kaikkiaan koskematon luonto. Siina en kiirehtanyt askeltani.
Joskus kartta kertoo (etenkin meren rannalla kulkiessamme), etta edessa on kaupunki. Mutta missa se on? Joku talo siella taalla. Ja sitten yhtakkia huomaat laakson sylissa, vuorten kainalossa tiheasti rakennetun kaupungin meren rannalla tai joen suistossa. Nuo ovat yleensa vanhoja, keskiajalta peraisin olevia kaupunkeja. Huono puoli on siina, etta sinne on laskeuduttava ja sielta on noustava ylos. kaikella on hintansa.
Taman paivan matkan paa on Miraz ( 6 km jaljella). Hammastyin, kun keskella metsaa, keskella ei mitaan oli peregriinojen taukopaikka, kahvia, hedelmia, valipaloja, vapaa internet pyhiinvaeltajille. Tanne ryntasin, silla missa lie seuraava internetti, kun en enaa kulje kuin yhden isomman paikan eli Arzuanin lapi ennen Santiagoa. Santiagoon on matkaa 94 km. Perjantaina olen ehka perilla, jos Jumala suo.
Lauantai iltana paasin messuun ensimmaista kertaa Nontenedon kaupungissa. Isossa kirkossa meita oli ehka 15. Kolme pappia. Albergassa majoittunut itavaltalainen pariskunta oli myos messuussa. Sanoin kayvani mielellani messussa, jos sellainen sattuu kohdalle, mutta suren, etta meilla luterilaisilla ja katolisilla ei ole yhteista ehtollispoytaa. He sanoivat surevansa sita myos. He kertoivat, etta Itavallassa on voimakas reformaatioliike katolisen kirkon sisalla. Se ajaa mm. sita, etta ehtollispoyta voisi olla yhteinen apostolista uskontunnustusta tunnustaville. Uskontunnustus ja Isa meidan on messussa se osa johon voin yhtya omalla kielellani.
Paivan kukka:iiris, sinisia iiriksia ja valkoisia
Paivan aani: koirien haukkuminen. Niita on paljon. kiinni olevat koirat haukkuvat eniten. Vapaana olevista jotkut vain nukkuvat, avaavat hiukan toista silmaa ja jatkavat unia. Perassa haukkuvat irralliset koirat eivat ole ystaviani
Paivan tuoksu: pihkan tuoksu, kun rekka-autoon lastatiin 2 m pitkia havulolkkuja, ruohon tuoksu; nyt laulavat trimmerit, vanhat miehet niittavat viikatteella, traktorit iittvat rehua ja ohutta heinaa kuitavetaan luolla pellolla. Tuoksuihin kuuluu myos navettojen tuoksu. Ruokaa nalkaisille.
Paivan hammastys:tuulimyllyjen maara. Ja meilla kun kiistellaan saako yhden tuulimyllyn pystyttaa hairitsemaan maisemaa!!!!
Paivan kummastus: huomasin puhuvani saksaa itavaltalaisen pariskunnan kanssa kun muuta yhteista kielta ei ollut. Kerroin, etta en ole koskaan puhunut saksaa, eihan koulussa sita puhuta. Huomaan tosin usein ajattelevani lauseita saksaksi, kun opaskirja on saksaksi.
Paivan nautinto; lounas ravintola Galiciassa. salada de mixta. Kukkurallinen lautanet salattia aineksina toistakymmenta kasvista. Aina pettamaton valinta. Tarta de Santiago ja Cafe con leche ja ymparisto kuin 1700-luvulta, takana 22 km taivallusta. Taman paivan Albergan lahistolla ei ole mitaan ruokapaikkaa, siksi oli tankattava lounas, jtta selviaa huomiseen.
Paivan kiitollisuus: koko paivan on sataa tihuutellut harvakseltaan, mutta se on ollut sadetta, joka ei kastele ja poncho suojaa oikein hyvin. Riittavan viilea vaeltaa.
Hyva mieli.
Jyrkat nousutkaan eivat ole minua varten. Siksi vieroksuin Camino del Nortelle lahtoa. Miesta kiinnosti tama eniten. Itse asiassa han sanoi; "Jos jollekin Caminolle lahden, niin mieluusti pohjoiselle reitille". Siinahan se oli sanottu, mika olisi reitti. En ole katunut. Kylla tama on hieno reitti. Jatimme Irun-Bilbao valin pois. Sen huomasimme raskaimmaksi ja niin ovat muutkin vaeltajat sanoneet. Talla reitilla saa seka vuoret, etta meren. Lisaksi laaksot ja metsat ja pikkukylat, niin kuin muillakin Caminoilla. Mutta ehka tama ei ole ensikertalaisen, huonopolvisen tai alle keskikuntoisen reitti. Taalla Caminon yhteisyys on vahaisempaa kuin ranskalaisella reitilla. Kuitenkin mielestani riittavasti. Liettualaisen Jordanin (sanoinko hanta aikaisemmin latvialaiseksi) kanssa olemme tavanneet usein. Viimekin yona olimme samassa Villaban Albergassa. Huomenna ehka viela tapaamme Sobrado dos Monxessa.
Eilisessa Albergassa oli belgialainen pariskunta, joka oli pyoraillyt kotoaan Santiaagoon ja sielta olivat palaamassa pohjoista reittia takaisin kotiin. Aikaa kuluu 3 ja puoli kuukautta ja pyorailya kertyy 5000 km. Pyorailijat kehuvat tata pohjoista reittia. Tapasimme Llaneksen Albergassa itavaltalaisen miehen, joka pyorailee Espanjaa ristiin rastiin. Han kertoi aikovansa perustaa urheilu-bussneksen pohjois Espanjaan (kerroinkohan tasta jo). Han sanoi, etta etenkin pyorailijoille tama on paratiisi; missa saat vuoret ja meren yhta aikaa. Itavallassa vain vuoret. pohjois-Espanjassa on erittain hyvat tiet. liikennetta kohtuullisesti ja usein on loydettavissa meidan maanteihimme verrattavia kylateita, joissa ei kulje raskas liikenne. Pohjois Espanja ei ole turistien ylikansoittama, niin kuin etela. Tosin onhan taallakin muutama iso turistikaupnki, mutta kesyttamatonta rantaa on vaikka kuinka paljon jaljella. Lisaksi pohjoisen viileampi ilmasto on liikuntaan otollinen.Siis pyorailysta innostuneet ja Caminosta haaveilevat; Camino del Norte on teille.
On aikamoinen kokemus vaeltaa 2 ja puoli viikkoa yksin. Koko aikana et voi kayda yhtaan syvallista keskustelua ja jakamista, koska yhtenen tunnekieli puuttuu. Isoin puute on se, etta ei voi heti jakaa kokemaansa ja nakemaansa. Blogi on kalpea vayla hetkessa jakamiseen verrattuna. Sinansa tama on kokemuksena antoisa. On outoa elaa hetkessa vain itseaan varten.
Taalla on syventynyt usko kognitiivisen oppimisen ideaan. Sen lahtokohta on, etta uusi tieto/kokemus ripustetaan aina jo valmiiseen tietorakenteeseen. Taalla aistit herkistyvat muitamaan menneita tapahtumia. Uusi kokemus herattaa muiston jostain tutusta. Askeinen Restaurante Galitcia vei muistikuvat Itavallan Kitzbuelin kylaan ja eraassa talossa olevaan vanhaan, vanhaan ravintolaan. Kukat assosioituvat aikaisemmin nahtyihin kukkiin. Sormustinkukkameri tanaan toi mieleeni ne muutamat sormustinkukat, jotka putkahtekevat kesaisin mokin pihalla milloin mistakin. Haluaisin niita enemman, mutta nyt kolmannen polven pikkuiset saattaisivat olla liian kiinnostuneita noista merkillisista (myrkyllisista) kukista.
Paatani on huimannut katsellessani taalla moottoriteita, jotka saattavat kulkea korkealla, korkealla betonipylvaiden paalla ylittaessaan laaksoja. Olen huokaisuut kiitollisena, ettei minun korkean paikan kammoisen tarvitse kulkea tuolla. Sitten jouduin kuitenkin moottirien vieressa kulkevalle kavelytielle kun ylitin puoli kilometria levean lahden Ribadeoon tultaessa. En voinut katsella alas enka sivuille "Katseellani taivasta tavoitan" ja Tytti Jappisen laulu "Silta yli synkan veden" auttoivat selviamaan.
Kun opaskirja sanoo henkeasalpaava nakoala merelle, niin se on todella sita. Kun kirja kertoo, etta polkusi kulkee idyllisen laakson reunaa, niin sita oli eilinen melkein 10 km taivallus pitkan laakson ylarinteella. Mitka nakymat; pient kylat, joki, heraava kevat, karjalaumat. Kun kirja sanoo, etta taman paivan taipaleella on taianomainen (zauberhaften) metsa, niin tanaan se oli sita. Voin sanoa, etta kulkemani metsatie oli kaunein ja vaikuttavin, missa koskaan olen ollut. Sanoinkuvaamaton voisi kuvata sita myos. Sammaloituneet kiviaidat, syvanvihreaa sammalta metsanpohjassa, naavaiset puut, ikivanat puut, kaiken kaikkiaan koskematon luonto. Siina en kiirehtanyt askeltani.
Joskus kartta kertoo (etenkin meren rannalla kulkiessamme), etta edessa on kaupunki. Mutta missa se on? Joku talo siella taalla. Ja sitten yhtakkia huomaat laakson sylissa, vuorten kainalossa tiheasti rakennetun kaupungin meren rannalla tai joen suistossa. Nuo ovat yleensa vanhoja, keskiajalta peraisin olevia kaupunkeja. Huono puoli on siina, etta sinne on laskeuduttava ja sielta on noustava ylos. kaikella on hintansa.
Taman paivan matkan paa on Miraz ( 6 km jaljella). Hammastyin, kun keskella metsaa, keskella ei mitaan oli peregriinojen taukopaikka, kahvia, hedelmia, valipaloja, vapaa internet pyhiinvaeltajille. Tanne ryntasin, silla missa lie seuraava internetti, kun en enaa kulje kuin yhden isomman paikan eli Arzuanin lapi ennen Santiagoa. Santiagoon on matkaa 94 km. Perjantaina olen ehka perilla, jos Jumala suo.
Lauantai iltana paasin messuun ensimmaista kertaa Nontenedon kaupungissa. Isossa kirkossa meita oli ehka 15. Kolme pappia. Albergassa majoittunut itavaltalainen pariskunta oli myos messuussa. Sanoin kayvani mielellani messussa, jos sellainen sattuu kohdalle, mutta suren, etta meilla luterilaisilla ja katolisilla ei ole yhteista ehtollispoytaa. He sanoivat surevansa sita myos. He kertoivat, etta Itavallassa on voimakas reformaatioliike katolisen kirkon sisalla. Se ajaa mm. sita, etta ehtollispoyta voisi olla yhteinen apostolista uskontunnustusta tunnustaville. Uskontunnustus ja Isa meidan on messussa se osa johon voin yhtya omalla kielellani.
Paivan kukka:iiris, sinisia iiriksia ja valkoisia
Paivan aani: koirien haukkuminen. Niita on paljon. kiinni olevat koirat haukkuvat eniten. Vapaana olevista jotkut vain nukkuvat, avaavat hiukan toista silmaa ja jatkavat unia. Perassa haukkuvat irralliset koirat eivat ole ystaviani
Paivan tuoksu: pihkan tuoksu, kun rekka-autoon lastatiin 2 m pitkia havulolkkuja, ruohon tuoksu; nyt laulavat trimmerit, vanhat miehet niittavat viikatteella, traktorit iittvat rehua ja ohutta heinaa kuitavetaan luolla pellolla. Tuoksuihin kuuluu myos navettojen tuoksu. Ruokaa nalkaisille.
Paivan hammastys:tuulimyllyjen maara. Ja meilla kun kiistellaan saako yhden tuulimyllyn pystyttaa hairitsemaan maisemaa!!!!
Paivan kummastus: huomasin puhuvani saksaa itavaltalaisen pariskunnan kanssa kun muuta yhteista kielta ei ollut. Kerroin, etta en ole koskaan puhunut saksaa, eihan koulussa sita puhuta. Huomaan tosin usein ajattelevani lauseita saksaksi, kun opaskirja on saksaksi.
Paivan nautinto; lounas ravintola Galiciassa. salada de mixta. Kukkurallinen lautanet salattia aineksina toistakymmenta kasvista. Aina pettamaton valinta. Tarta de Santiago ja Cafe con leche ja ymparisto kuin 1700-luvulta, takana 22 km taivallusta. Taman paivan Albergan lahistolla ei ole mitaan ruokapaikkaa, siksi oli tankattava lounas, jtta selviaa huomiseen.
Paivan kiitollisuus: koko paivan on sataa tihuutellut harvakseltaan, mutta se on ollut sadetta, joka ei kastele ja poncho suojaa oikein hyvin. Riittavan viilea vaeltaa.
Hyva mieli.
Saturday, May 4, 2013
Hyvasti merelle
Kun tien varressa huomasin baarin, jossa oli internet, syoksyin oitis tanne kesken lauantai iltapaivan ja kesken matkan ( 7 km jaljella Montonedoon). Eilen Ribadeon kirjastossa kone kylla avsi blogini, mutta ei avannut enaa valikosta kohtaa, etta voin kirjoittaa. Ja uskollinen it-tukihenkiloni on kaukana.
Neljan sadepaivan (4/16) jalkeen on olut ihanan aurinkoisia paivia. Ihana sanaa liittyy siihen, etta kuitenkaan ei ole ollut liian kuuma, vaan sopivasti tuulenhenki on viilentanyt vaellusta.
Tanaan on ollut paljon nousua, ehka eniten (930 m). Nousut eivat ole minun lajini. Opaskirja lukee vahemman nousuja seuraaville paiville.
Olen siis jattanyt meren Ribadeossa. Siella muuten Alberga on hulppealla paikalla ihan meren rannalla kalliolla. Se on muutnekin hyva Alberga. tassa valilla on ollut Albergoja, joita saksalainen opaskirja kuvaa "einfach". Ne ovat yleensa vanhalla koululla. Iso sali, 20-30 sankya(kerros). Ei keittiota, oleskelutilaa. Pesutilat ja lammin suihku sentaan on. Hyvalla ilmalla se on ihan yes. Olen saanut Albergoissa hiukan matkaseuraa. 8 kussakin 6-7 yopyjaa). Tosin aina emme voi kommunikoida kun olemme niin eri kieliryhmista.
Amerikkalisen pojan kanssa olin kahden La Caridadin Albergassa. Hanen lenkkarinsa ja farkkunsa olivan sateitten jalkeisena aurinkoisena paivana kuivuneet. Han kavi nukkumaan klo 19 ja jai aamulla nukkumaan 7.30 kun lahdin. Ihanat unenlahjat noilla nuorilla. Nukkukaa kun voitte. Mina olen nukkunut kohtuullisesti. Heraillyt, mutta saanut uudelleen unen. Kuuden jalkeen uni ei enaa tule, joten kuuntelen pari opetusta ennen kuin lahden auringon noustessa.
Sain takaisin paivan high lightin, jonka menetin muutamaksi paivaksi. Nyt olen pyytanyt cafe con lecheni eri tavalla "poco cafe, mucho leche". Se herattaa hilpeytta, enka tieda sen oikeakielisyydesta, mutta nyt olen saanut laimeampaa kahvia eika se ole vaikuttanut youniini. Tosin olisihan minulle viela jaanyt ( ja on edelleen) toinen paivan high light. Se on hetki kun suihkun jalkeen kommin makuupusiin, otan opaskirjan esiin ja katson mista olen tullut ja mihin olen huomenna menossa. Ihanan raukea hetki. Jos Albergassa ei ole ketaan jonka kanssa voisi kommunikoida, otan Mb-soittimen ja kuuntelen. Nyt on aikaa jopa keskittya kuuntelemaan musiikkia, joka on aikaisemmin soinut taustamusiikkina. Soittimelleni ladattiin musiikkia, jota en ole paljon kuunnellut, joten nyt se tulee tutummaksi.
Kun vaellan yksin, huomaan etta sosiaalisuuden tarve heraa. Miehen kanssa juttelimme ja jaoimme. Minun Caminoni ei ole eristaytymista omasta sosiaalisesta ymparistosta. Huomaan lahettavani tavallista useammin viesteja ja ilahdun jokaisesta viestista. Haluan kuulla perheenjasenten kuulumisia. Kuvat lastenlapsista ilahduttavat kovasti. Heita on jopa ikava.
Kavelya takana 16 paivaa. Jaljella 7. Alun perin suunnittelimme paatepisteeksi Ribadeoa. Yksin vaeltaessa kuljen pidempia matkoja. Yhdessa pysahtelimme kirjastoihin (internet) tai muihin mielenkiintoisiin paikkoihin. Yhdessa kokeminen on merkittavampi kuin yksin. Yksin olellessa sulattelen nakemaani kavellessani. Nyt siis tavoitteena on Santiago. kahden vaeltaessa taman vaelluksen tavoite oli vaeltaa KAHDEN sinne minne ehdimme, nyt maarittelin uuden tavoitteen.
Olen siirtynyt Atsuriasta Galiciaan. Eron huomaa. Tama maakunta on koyhempi, ei hulppeita taloja. Pienia maalaiskylia, joissa on 1960-luvulle pysahtynyt tunnelma. Kylat harvassa. Ensimmainen kahvipaikka loytyi Ribadeon jalkeen 20 km paasta. Galitcialaiset ovat tietoisia ja ylpeita identiteetistaan. Eraalla tavalla he haluavat olla toisinajattelijoita, jopa Caminon merkkien simpukoiden sakarat osoittavat eri suuntaan kuin muualla.
Paivan aani; lintujen aamukonsertti eukanlyptusmetsassa. Kuin lintujen kevatkonsertti Suomessa kun peipposet ovat tulleet
Paivan kukka: tadyke. Kuinka isoja ja sinisia tuon pienen luonnonkukat voivat olla
Paivan elain: vuohia monen talon karjatarhoissa
Paivan opetus: jotkut ovat kyselleet, miten valmistautua Caminolle. Olettele loikkaamaan. Se on tarpeellinen taito sateen jalkeen. teilla voi olla isoja latakoita ja kantavien paikkojen vali voi olla pikta.
Paivan vihje: kun vaellat sateella tai sateen jalkeen, kayta reitin valinnassa luovaa harkintaa. Jos maantie kulkee kohtuullisen lahella reittia, valitse se, silla etenkin laaksoissa tiet voivat olla mutaisia. Joskus ne ovat sita vuorillakin.
Paivan ilo: saksalainen opakirja Cordula Rabe. Camino del Norte Jakobsweg. Saksalaisella tarkkuudella reitti on selostettu sellaisista paikoista, joissa merkinnat luonnossa ovat huonoja. Ilo on sekin, etta unohdettu saksan taitoji on elpynyt riittvasti.
Paivan harmi: internet aika loppuu ihan pian enka ehdi tarkistaa tekstia. Lapset ovat huomauttaneet kirjoitusvirheita. Terveisia vaan jokaiselle, jota virheet harmittavat.
Camino jatkuu.
Neljan sadepaivan (4/16) jalkeen on olut ihanan aurinkoisia paivia. Ihana sanaa liittyy siihen, etta kuitenkaan ei ole ollut liian kuuma, vaan sopivasti tuulenhenki on viilentanyt vaellusta.
Tanaan on ollut paljon nousua, ehka eniten (930 m). Nousut eivat ole minun lajini. Opaskirja lukee vahemman nousuja seuraaville paiville.
Olen siis jattanyt meren Ribadeossa. Siella muuten Alberga on hulppealla paikalla ihan meren rannalla kalliolla. Se on muutnekin hyva Alberga. tassa valilla on ollut Albergoja, joita saksalainen opaskirja kuvaa "einfach". Ne ovat yleensa vanhalla koululla. Iso sali, 20-30 sankya(kerros). Ei keittiota, oleskelutilaa. Pesutilat ja lammin suihku sentaan on. Hyvalla ilmalla se on ihan yes. Olen saanut Albergoissa hiukan matkaseuraa. 8 kussakin 6-7 yopyjaa). Tosin aina emme voi kommunikoida kun olemme niin eri kieliryhmista.
Amerikkalisen pojan kanssa olin kahden La Caridadin Albergassa. Hanen lenkkarinsa ja farkkunsa olivan sateitten jalkeisena aurinkoisena paivana kuivuneet. Han kavi nukkumaan klo 19 ja jai aamulla nukkumaan 7.30 kun lahdin. Ihanat unenlahjat noilla nuorilla. Nukkukaa kun voitte. Mina olen nukkunut kohtuullisesti. Heraillyt, mutta saanut uudelleen unen. Kuuden jalkeen uni ei enaa tule, joten kuuntelen pari opetusta ennen kuin lahden auringon noustessa.
Sain takaisin paivan high lightin, jonka menetin muutamaksi paivaksi. Nyt olen pyytanyt cafe con lecheni eri tavalla "poco cafe, mucho leche". Se herattaa hilpeytta, enka tieda sen oikeakielisyydesta, mutta nyt olen saanut laimeampaa kahvia eika se ole vaikuttanut youniini. Tosin olisihan minulle viela jaanyt ( ja on edelleen) toinen paivan high light. Se on hetki kun suihkun jalkeen kommin makuupusiin, otan opaskirjan esiin ja katson mista olen tullut ja mihin olen huomenna menossa. Ihanan raukea hetki. Jos Albergassa ei ole ketaan jonka kanssa voisi kommunikoida, otan Mb-soittimen ja kuuntelen. Nyt on aikaa jopa keskittya kuuntelemaan musiikkia, joka on aikaisemmin soinut taustamusiikkina. Soittimelleni ladattiin musiikkia, jota en ole paljon kuunnellut, joten nyt se tulee tutummaksi.
Kun vaellan yksin, huomaan etta sosiaalisuuden tarve heraa. Miehen kanssa juttelimme ja jaoimme. Minun Caminoni ei ole eristaytymista omasta sosiaalisesta ymparistosta. Huomaan lahettavani tavallista useammin viesteja ja ilahdun jokaisesta viestista. Haluan kuulla perheenjasenten kuulumisia. Kuvat lastenlapsista ilahduttavat kovasti. Heita on jopa ikava.
Kavelya takana 16 paivaa. Jaljella 7. Alun perin suunnittelimme paatepisteeksi Ribadeoa. Yksin vaeltaessa kuljen pidempia matkoja. Yhdessa pysahtelimme kirjastoihin (internet) tai muihin mielenkiintoisiin paikkoihin. Yhdessa kokeminen on merkittavampi kuin yksin. Yksin olellessa sulattelen nakemaani kavellessani. Nyt siis tavoitteena on Santiago. kahden vaeltaessa taman vaelluksen tavoite oli vaeltaa KAHDEN sinne minne ehdimme, nyt maarittelin uuden tavoitteen.
Olen siirtynyt Atsuriasta Galiciaan. Eron huomaa. Tama maakunta on koyhempi, ei hulppeita taloja. Pienia maalaiskylia, joissa on 1960-luvulle pysahtynyt tunnelma. Kylat harvassa. Ensimmainen kahvipaikka loytyi Ribadeon jalkeen 20 km paasta. Galitcialaiset ovat tietoisia ja ylpeita identiteetistaan. Eraalla tavalla he haluavat olla toisinajattelijoita, jopa Caminon merkkien simpukoiden sakarat osoittavat eri suuntaan kuin muualla.
Paivan aani; lintujen aamukonsertti eukanlyptusmetsassa. Kuin lintujen kevatkonsertti Suomessa kun peipposet ovat tulleet
Paivan kukka: tadyke. Kuinka isoja ja sinisia tuon pienen luonnonkukat voivat olla
Paivan elain: vuohia monen talon karjatarhoissa
Paivan opetus: jotkut ovat kyselleet, miten valmistautua Caminolle. Olettele loikkaamaan. Se on tarpeellinen taito sateen jalkeen. teilla voi olla isoja latakoita ja kantavien paikkojen vali voi olla pikta.
Paivan vihje: kun vaellat sateella tai sateen jalkeen, kayta reitin valinnassa luovaa harkintaa. Jos maantie kulkee kohtuullisen lahella reittia, valitse se, silla etenkin laaksoissa tiet voivat olla mutaisia. Joskus ne ovat sita vuorillakin.
Paivan ilo: saksalainen opakirja Cordula Rabe. Camino del Norte Jakobsweg. Saksalaisella tarkkuudella reitti on selostettu sellaisista paikoista, joissa merkinnat luonnossa ovat huonoja. Ilo on sekin, etta unohdettu saksan taitoji on elpynyt riittvasti.
Paivan harmi: internet aika loppuu ihan pian enka ehdi tarkistaa tekstia. Lapset ovat huomauttaneet kirjoitusvirheita. Terveisia vaan jokaiselle, jota virheet harmittavat.
Camino jatkuu.
Subscribe to:
Posts (Atom)